27.12.2013

Joulu oli ja meni

                                                                 ~ ~ ~

Jostain mystisestä syystä meiän järkkärin muistikortti on kadonnut. Aatonaattona laitoin kaikki kuvat koneelle ja tyhjensin muistikortin. Aattoaamuna rupesin kameraa pakkaamaan, niin kortti ei ollutkaan kamerassa paikoillaan. Käänsin joka paikan ylös alaisin, mutta korttia ei löytynyt. Eikä muuten ole löytynyt vieläkään... Kai se olen minä tonttu jonnekin piilottanut. Tai sitten oikea tonttu on sen napannut mukaansa. Pitää käydä uus ostamassa pikimmiten, jotta saan taas kuvia otettua.

Joulukuvat jäi siis tänä jouluna ottamatta. HARMITTAA. Joudun julkaisemaan puhelimella otettuja kuvia, mutta jospa niistä jotain selvää saa ja tunnelma välittyisi sinne lukijoille.



Niin nopeasti meni meiän joulu. Vietimme aatonaattoa perheen kesken kotona. Laitettiin ensimmäinen jouluateria. Jouluaattona oltiin toisessa mummulassa ja joulupäivänä kurvattiin sitten toiseen mummulaan. Jäätiimpä ekstempore yöksikin sinne. Ihana kun sai levätä ja nukkua hyvin. Nyt on ollutkin ihan uutta virtaa.




Mummulan jouluista tunnelmaa <3

joulutontut


22.12.2013

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille!


Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein hyvää joulunaikaa! Nauttikaahan läheistenne seurasta ja levätkää<3




21.12.2013

Fysioterapeutin ja puheterapeutin kotikäynti

Tämän alueen kehitysvammahuollosta vastaa Tahkokangas, joka sijaitsee Oulussa. Synnytyssairaalassa saimme kuulla jo, että Tahkokankaalle tehdään A:sta lähete ja sieltä otetaan meihin yhteyttä.  Tällä viikolla fysioterapeutti ja puheterapeutti kävivät kotikäynnillä ensimmäistä kertaa sieltä. En oikein osannut varautua käyntiin tai tehdä mitään odotuksia etukäteen. Eipä me sitten mitään kummoisempia ohjeita tai neuvoja saatukaan. A on kehittynyt ihan ikätasoisesti, eikä kauaa varmasti mene, kun meillä jo käännytään. Tai kukapa tietää, mutta sen verran jämäkkä poika on. Fysioterapian tarvetta ei kuulemma ole. Meillä mies hoitaa A:n jumppauttamisen. Toki minäkin jumppailen A:n kanssa yleensä samalla kun sylissä pidän tai vaippaa vaihdan. Asentohoidot sun muut on tuttuja jo O:n vauva-ajoilta. 

Meillä "normaali" vauva-arki siis jatkuu. A senkun kasvaa. Taisi käydä taas niin, että 62cm vaatteita ei keretä käyttää juuri ollenkaan, vaan saahaan hypätä kohta 68cm vaatteisiin. :D Sen verran nopsaa poika on kasvanut. Niin se on O:kin kasvanut ja vaatteet saa olla jo 92cm, osa peräti 98cm.

En voi olla laittamatta näistä Acrossin ihanan retroista vaatteista kuvia, joita tällä viikolla ostin pojille. Ja ovat VIELÄ HUOMISEN -40% Anton & Nina:ssa!!!



Kuva täältä
Tämä A:lle koossa 62-68cm


Kuva täältä
A:lle 62-68cm. Ihanan näköinen tuon puvun kanssa.

Kuva täältä
Tällaisen taian käyä vielä hakemassa A:lle.

O:lle tällainen, mutta jumpsuit mallisena. Jostain syystä nettikaupassa ei ole sitä jumpsuittia, mikä on aivan ihana!! Kuva Täältä.


 Ehkä pian saan otettua kuvia näistä, kun ne ovat poikien päällä.

Mutta nyt täytyy lähteä nukkumaan itekin. O:lla varmaan korvatulehdusta pukkaa PITKÄSTÄ aikaa. Putkituksien jälkeen onkin menny tähän asti liian hyvin. Ennen putkituksia kerettiin 8 korvatulehdusta sairastaa. Kyllä on joulufiilis hukassa jos tämäkin tähän väliin... Parempi huominen mielessä.

17.12.2013

Ajatuksia ja lopussa kysymys teille blogin lukijat


Vasta viime viikolla tajusin OIKEASTI, että ei minun tarvitse stressata joulusta. Ei minun tarvitse ostaa kaiken maailman krääsöjä ja juosta ympäri kaupunkeja etsimässä juuri sitä tiettyä tavaraa, jonka haluaisin antaa kummilapselleni tai omalle lapselleni. Kummasti helpotti oloa, kun päätti jättää suurimman osan lahjoista tänä jouluna sinne kauppaan. Kinkku on jo pakkasessa oottamassa. Vielä kun ostaa vähän muuta jouluruokaa, niin joulu voi tulla. Leipomuksiakin olen ehtinyt tehdä, mutta kuvat on jääny nyt ottamatta. Harmi! 
 



Ison pojan näköä jo, eikö vain?


Minulle tärkeintä on, että jaksan lähteä lasten kans edes kerran päivässä ulos. Mikä sinulle on tärkeintä kotona ollessa? Omaa aikaa ei tunnu olevan tällä hetkellä missään välissä. Kotijuttuja tehään kellon ympäri, mikä kiehuttaa varsinkin näin iltaisin. Kyllä sitä omaa aikaa tarvii. Ajatukset alkaa näin iltaisin olla täysin puuroa, kun päivän touhuaa ja asioita pyörittelee. A:n nukkumaanmenoaika on onneksi vähän inhimillisynyt, mutta isoveljellä on kovaa kyytiä kallistumassa rytmi väärin päin. O nukkuu vielä päiväunet, mutta juuri ne päiväunet vaikuttaa sitten siihen, että yöunille ei aleta kovin aikaisin. Tämä tarkoittaa sitä että nukkumaan mennään klo.22-23:30.. Alhaalla kuvassa O:n nukkumaanlaittoa. Pojalla totta tosiaan riittää virtaa ihan viime minuutteihin asti! Iltarutiineissa sun muissa saa menemään aikaa.


Leivoin O:n kans viime viikolla pipareita. Voi miten innoissaan ja keskittynyt lapsi olikaan! <3





Taikinaa taisi mennä enemmän suuhun, kuin pellille pipareiden muodossa. Mutta sehän ei haittaa yhtään.



Viime viikolla löysin tämän ihanan canvas-taulun. Siihen saa on/off napista valon lepattamaan noihin kynttilöihin. Aika oikean näköisesti tuikkivat pimeässä.



Loppuun vielä kysymys teille blogini lukijat! Olen miettiny jo pitemmän aikaa, että onko fonttikoko sopiva? Vai onko liian pieni? Niin ja lisätkäähän itsenne tuosta sivupalkista blogini seuraajiin. Siten tiedän edes vähän kuka blogiani säännöllisesti seurailee. ;) Kävijöiden määrä on yllättänyt minut. Positiivista, että niin moni jaksaa blogiani lueskella. Toivon, että myös saatte blogistani jotain. Yritän parhaani mukaan kehittää itseä tässä harrastuksessa. Ja niin ruusuja kuin risujakin otan vastaan.

16.12.2013

3. adventtisunnuntai ja pikkujouluilua

Eilen päästiin pitkästä aikaa kahestaan liikenteeseen. Vietettiin ystävien kesken pikkujouluiltaa. Tietysti syötiin hyvin ja muuta mukavaa yhdessäoloa. Kyllä se aina piristää kun pääsee tuon toisen puoliskon kans kahestaan jonnekin. Ihan liian  harvoin sitä tapahtuu. Josko pian uuestaan kuitenkin? On tervettä antaa vastuu vähäksi aikaa lapsista jollekin toiselle. Varsinkin nyt kun seuraan O: n jokaista liikettä ja pelkään seuraavaa kohtausta.


Joulukortitkin oon saanu jopa tehtyä ja huomenna ne lähtee postiin. Ehtivätkö lie enää perille?



O haluaa leikkiä A:n kanssa. Aina kun äidin silmä välttää niin mennään vähän turhan lähelle. Harvase päivä pikkuveljeä yritetään jo nostaa syliin. Ei oikeen vielä onnistu.


3. Adventtisunnuntai meni kotona ja mummulassa. Päivä on ollut Ihanan lepponen. Oikein onnistunut sunnuntai siis. Nyt unten maille. Huomenna "aikanen" herätys. Tahkokankaan väki tulee katsomaan miten A on lähteny kasvaan ja kehittyyn. Kyllä meinaa vähän jännittää.


12.12.2013

Aatoksen raskausaika, syntymä ja dg down syndrooma

Aatoksen raskausaika sujui hyvin ja onnellisesti. Ensimmäisen lapsen kans oltiin eletty rankkoja aikoja ja sairaalaelämää ihan tarpeeksi. Fysioterapeutti oli käynyt 2x/viikossa ja melkein joka kuukausi oli kaikennäköisiä kontrolleja neurologiselle osastolle. Kaikkea mitä O:n kanssa oli, en edes muista selvästi. Nyt odotuksena oli, että lapsi olisi terve ja saataisiin elää "normaali" vauva-arkea. 





 Ensimmäisessä ultrassa sanottiin, että kaikki on kunnossa. Niskaturvotusta ei ollut. Huokaisin helpotuksesta. Varattiin kuitenkin aika tarkempaan rakenneultraan OYSiin. Sitä päivää odotimme paljon. Vihdoin se päivä koitti ja kaksi eri ihmistä oli syynäämässä pikkuisen rakenteita. Mitään poikkeavaa ei löytynyt. Annettiin "terveen paperit". Muistan vieläkin kun lääkäri lähtötilanteessa sanoi, että: "Tänään tässä huoneessa onkin jouduttu toteamaan ikäviä asioita. Onneksi päivä päättyi nyt kuitenkin iloisiin uutisiin ja teiän pienellä on kaikki kunnossa." Loppuraskaus suijui tosi nopeaan. O oli hoidossa ja minä itse kävin töissä kotisairaanhoidossa. Jaksoin melkein loppuun asti töissä. Puolitoista viikkoa ennen äitiyslomaa jäin sairaslomalle.



Näin kauniisti orkidea kukki ennen A:n syntymää.

 Empä kauaa kerennyt kotona olla, kun pikkunen päätti tulla vähän aikasemmin maailmaan. Rv 37+1 hän syntyi. Onneksi oltiin jo valmiiksi samalla paikkakunnalla, missä synnäri on. Pikkusella tuli nimittäin sen verran kiire tulla maailmaan.


Minun pikkusiskot on ollu kovia hoitaan Onnia. A:n syntyessä O oli hoidossa mummulassa ja sielä aika kuluikin pikkumiehellä varmasti nopeaa touhutessa tätien kanssa.



Niin nopeasti meidän toinen pikkuinen sitten tuli maailmaan. Synnytyksessä meni yhteensä muutama tunti. Milloin minä sitten huomasin jonkun olevan pielessä? Jo synnytyssalissa, huomasin pikkuisessa erityisiä piirteitä. Kukaan kätilöistä ei sanonut mitään. Kaikista hassuinta on, että mieheni tallensi sen hetken valokuvaan, kun huomasin A:n erityispiirteet. Ensimmäinen ajatus tai reaktio oli suru, mutta pyyhin sen samantien pois mielestä, koska eihän se voisi olla totta. Ei A voisi olla down. Mitään en pystynyt kenellekään sanomaan ääneen epäilystäni, en edes miehelleni. 


Pikkuisella oli kaikki kunnossa ja menimme rauhallisin mielin nukkumaan. Seuraavana aamuna äitini tuli käymään ja hänelle sanoin, että tuntuu ihan kuin tämä lapsi ei olisi meidän. Eihän se ole edes meidän näköinen. Vasta iltahoitaja sen laukaisi ääneen: "Onko kukaan vielä sanonut, että teidän vauvalla on downin piirteitä?" Sen lauseen jälkeiset ajat on aika hämärän peitossa. Ajatukset oli yhtä vuoristorataa. Kielsin asian. 




Pikkuhiljaa pahimmat tunnemyrskyt menivät ohi ja asia oli vain ruvettava hyväksymään. Juuri meille oli syntynyt rakas pieni down-poika. Sairaalassa saimme luettavaksi downiudesta kertovan kirjan. Muutenkin henkinen tuki oli todella hyvää, vaikka sen enempää sairaalan henkilökunta ei osannut tilanteesta ja tulevasta kertoa. Oli raskasta kertoa asiasta läheisille. Teimme sen kuitenkin samana päivänä, koska ajattelimme että asiaa ei tarvi salata mitenkään. Aatos onkin ollut aivan erityisen ihana sellaisenaan kuin hän on.




Kotiin pääsyn jälkeen aika on vain mennyt eteenpäin. Kaikenlaisia ajatuksia on ollut matkan varrella. Läheiset on ollu paljon tukena ja heille on saanu jakaa ajatuksia. Kiitos siitä!<3 Kaikista ihaninta on ollut, että A:n sydämestä ei ole löydetty mitään poikkeavaa. Pikkuisen sydän on ihan kunnossa.



Tällä hetkellä meillä elellään ihan sitä tavallista vauva-arkea. Ja siitä me ollaan nautittu! Tällä viikolla oli 3kk neuvola ja 6kg:n painoetappi oli saavutettu. Pituuttakin oli jo 60cm. Terveydenhoitaja meinasi, että pian voisi alkaa kokeilemaan soseita. Ainakin jos maidon menekki vielä kasvaa.


Tällainen kertomus A:n syntymästä nyt sitten syntyi. Paljon jäi sanomatta, mutta kaikkea ei voi sanoakaan tai edes kirjoittaa.


11.12.2013

Uusi suunta blogilleni

Tähän asti olen kirjoittanut blogiani aika pintapuolisesti. Tuntuu kuitenkin että en saa tästä sitä mitä ajattelin blogia aloittaessa saavani. Joka kerta on tuntunut aina vain tyhjemmälle kirjoittaa. On pitänyt pelkistää sanoja ja tapahtumia. Sanoja arkiseen elämään on pitänyt hakea. Ikäänkuin jotain pitäisi varoa sanomasta ja kertomasta. Nyt on tullut sen aika, että annan uuden suunnan blogilleni ja alan kertomaan elämästämme erityislapsen kanssa. Esikoisen kanssakaan tie ei ole ollut kovin tasainen eikä elämä ihan normaalia. Hänestäkin haluan kertoa pikkuhiljaa.



Meiän perheessä on sattunut yhden ja puolen vuoden sisään niin monta isoa asiaa, että haluan niistä kertoa ja tätä kautta saada vertaistukea muilta samanlaisia tai samantyyppisiä tilanteita kokeneilta. Tietysti myös niiltä, jotka eivät itse ole tällaisia asioita kokeneet. Toivon myös että jonain päivänä joku, joka kokee samoja asioita, saisi minun blogistani hyötyä itselleen.

Vaikka suunta blogissani muuttuu henkilökohtaisemmaksi ja erityislapsen elämää kuvaavaksi, en lopeta kertomasta arkisista asioista mitä olen tähän mennessäkin tänne kirjoitellut. Tottakai meidän elämä on yhä samanlaista kuin menneinä kuukausina, mutta ymmärsitte varmaan pointtini?

Olen aina ihaillut teitä erityislasten vanhemmat ja tavallisten lasten vanhemmat, jotka pystytte niin avoimesti kertomaan elämästänne. Kiitos siitä teille, olen saanut monesta blogista paljon rohkeutta ja ennenkaikkea tukea omaan elämäntilanteeseeni!

Rakas pikkuinen<3 Niin pienen hetken olet ollut vasta kanssamme ja nyt jo täyttänyt sydämemme rakkaudella. Miten paljon voikaan toista rakastaa?




Lupaan palata pian kertomaan Aatoksen syntymästä ja erityisyydestä.

JO 11. joulukuuta

Voi hirveä miten nopeasti tämä aika menee. Justhan se joulukuu alkoi ja ajattelin, että vielä on onneksi pitkästi aikaa jouluun. Päivät menee kotoillessa ja välillä on käyty jossain kylässä tai meillä on ollu vieraita. Tuntuu ettei saa oikein mitään aikaseksi. Sitä vain on. Onni rakas on semmonen vipeltäjä ja levittää hetkessä kaikki tavarat hujan hajan. Illalla talo onkin jo sen näkönen ku ei ois moneen viikkoon siivottu. Mutta mitäs sitten.  Onhan tässä elämässä paljon muutakin tärkeämpää kuin siivoaminen  ja se että paikat pitäis olla aina tip top.



Siinä ne veljekset nyt sitten on. Kuvassa tonttuvaatteet päällä, kun yritin joulukorttikuvia ottaa. Onneksi saatiin muutama hyvä otos ja niistä on joulukorttikuvat nyt valokuvaamossa valmistumassa. Jospa kerkeäisivät perille jouluaatoksi. :) Onniin voi nykyään jo onneksi vähän luottaa, ettei tee pikkuveljelleen pahaa. Meijän ihanat pikkutontut!<3


Vielä muutama päivä sitten oli ihanan jouluisen valkoista ja hanki peitti maan. Lyhdyt oli saanu lumipeitettä ylleen.<3 Nyt ulkona on surkea sää, sataa vettä..... Silti käytiin lasten kanssa tänään ulkoilemassa. O halusi tietysti pulkan kyytiin ja äiti liukasteli menemään pikkumiehen mieliksi.
Siellä se pieni leipuri jo kaivelee piparimuotteja esille. Nyt leipomaan pikku miehen kans ja illalla vielä jumppaan.

5.12.2013

Täällä taas


Sairaalareissu on takanapäin ja toivotaan, että sinne ei tarvisi palata enää -ainakaan pitkään aikaan. O:lla on mennyt hyvin kotona. Niin reipas pieni mies olikin sairaalassa. Paljon reippaampi kuin äiti. Siispä kotona ollaan jälleen. Miten ihana se onkin olla koko perheen voimin kotona; touhuilla yhdessä kaikkea. <3 Ulkoilla, siivota, leipoa, laittaa joulua, olla lasten kanssa. Pikkuhiljaa koti alkaa näyttää jo vähän enemmän jouluisemmalta. Tonttuja on ilmestynyt sinne tänne, kuvissa muutama. Ensimmäiset joulukortitkin on jo tullut. Taisipa ensimmäinen tupsahtaa postilaatikkoon jo pari viikkoa sitten. Viime jouluna laitoin kaikki kortit roikkumaan narulle. Saapa nähä mitä tänä jouluna keksin. Meiän joulukorttiprojekti on tänä vuonnakin myöhässä... Toivotaan että kerkiää jouluksi. :)


Siinä osa viime joulun korteista roikkumassa. Koko hommelista ei oo parempaa kuvaa.






Halpa-Hallissa on joka joulu ollu tämmösiä muovisia tabletteja. Tänäkin vuonna ostin näitä ja laitoin seinälle.



Kauan olen haaveillut tästä kirjasta! Nyt sen vihdoin sain. Kirjassa on niin paljon ihania ja helppotekoisia leipomuksia, että sormet syyhyäis jo tekemään niitä. Monta jouluistakin juttua sieltä löytyy. Niitä aion kokeilla tänä jouluna.

Kiitokset Kinuskikissalle tästä kirjasta. Tähän asti olen kinuskikissan blogista ohjeita hakenut, mutta nyt löydän niitä tästä kirjasta.

Tunnelmaa<3 Tämä kristallimaljakko ja valot on ainuat, mitkä meillä on ympäri vuojen.

Lyhtyjä ja valoja.

Tämän jouluverhon löysin viime jouluna Hemtexiltä alesta. Tykkään.