21.12.2013

Fysioterapeutin ja puheterapeutin kotikäynti

Tämän alueen kehitysvammahuollosta vastaa Tahkokangas, joka sijaitsee Oulussa. Synnytyssairaalassa saimme kuulla jo, että Tahkokankaalle tehdään A:sta lähete ja sieltä otetaan meihin yhteyttä.  Tällä viikolla fysioterapeutti ja puheterapeutti kävivät kotikäynnillä ensimmäistä kertaa sieltä. En oikein osannut varautua käyntiin tai tehdä mitään odotuksia etukäteen. Eipä me sitten mitään kummoisempia ohjeita tai neuvoja saatukaan. A on kehittynyt ihan ikätasoisesti, eikä kauaa varmasti mene, kun meillä jo käännytään. Tai kukapa tietää, mutta sen verran jämäkkä poika on. Fysioterapian tarvetta ei kuulemma ole. Meillä mies hoitaa A:n jumppauttamisen. Toki minäkin jumppailen A:n kanssa yleensä samalla kun sylissä pidän tai vaippaa vaihdan. Asentohoidot sun muut on tuttuja jo O:n vauva-ajoilta. 

Meillä "normaali" vauva-arki siis jatkuu. A senkun kasvaa. Taisi käydä taas niin, että 62cm vaatteita ei keretä käyttää juuri ollenkaan, vaan saahaan hypätä kohta 68cm vaatteisiin. :D Sen verran nopsaa poika on kasvanut. Niin se on O:kin kasvanut ja vaatteet saa olla jo 92cm, osa peräti 98cm.

En voi olla laittamatta näistä Acrossin ihanan retroista vaatteista kuvia, joita tällä viikolla ostin pojille. Ja ovat VIELÄ HUOMISEN -40% Anton & Nina:ssa!!!



Kuva täältä
Tämä A:lle koossa 62-68cm


Kuva täältä
A:lle 62-68cm. Ihanan näköinen tuon puvun kanssa.

Kuva täältä
Tällaisen taian käyä vielä hakemassa A:lle.

O:lle tällainen, mutta jumpsuit mallisena. Jostain syystä nettikaupassa ei ole sitä jumpsuittia, mikä on aivan ihana!! Kuva Täältä.


 Ehkä pian saan otettua kuvia näistä, kun ne ovat poikien päällä.

Mutta nyt täytyy lähteä nukkumaan itekin. O:lla varmaan korvatulehdusta pukkaa PITKÄSTÄ aikaa. Putkituksien jälkeen onkin menny tähän asti liian hyvin. Ennen putkituksia kerettiin 8 korvatulehdusta sairastaa. Kyllä on joulufiilis hukassa jos tämäkin tähän väliin... Parempi huominen mielessä.

1 kommentti:

  1. Meillä L:lla oli 1 korvatulehus melkein heti putkituksen jälkeen. Huomattiin siitä, kun oli kärtynen pikku mies,ja märkää valu valtoimenaan korvasta.. Ab tipat viikon ajan korvaan,niin tulehdus lähti! -mirkku

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3