2.1.2014

Esikoisemme syntymä ja alkutaival


Nyt kerron O:n alkutaipaleesta ja niistä vastoinkäymisistä mitä pieni mies on tähän mennessä joutunut kokemaan. Sanon jo etukäteen, että luettava ja katseltava ei ole välttämättä mitään kevyttä. Jos et halua kaikkea lukea, niin jätä väliin.

O:n raskaus meni viikolla yli lasketun. Rv 41+0 hän päätti tulla maailman, ilman käynnistystä. Soppelin kokoinen poikahan sieltä tuli. Kaikki oli kunnossa, eikä mikään ollut sairaalassa vialla. Hurmasit meidät heti kertaheitolla. Ja hurmasitpa kaikki sukulaisetkin. Katselit synnyttyäsi isoilla silmillä maailmaa. Pieni pilke silmäkulmassa. Ihmettelimme, kun O oli niin  terävä pieni mies heti synnyttyään. Painoa oli 3665g ja pituutta 53cm.









Kotiin päästiin kolmen sairaalapäivän jälkeen. Kotona kaikki suijui tosi hyvin. O kasvoi ja joi pelkkää rintamaitoa.





 Uni maistui kotona, mutta hereilläkin piti välillä olla.

Nukkuva lapsi on jotain niin ihanaa katseltavaa.<3
 Saatiin tutustua sinuun kolme viikkoa rauhassa kotona. Oltiin just saatu jonkinlainen rytmi päiviin ja mies oli palannut töihin. Ulkoiltiin jo jonkin verran. Päivät olivat ihanan kiireettömia ja saatiin keskittyä vain sinuun.




 KUNNES...


Koitti  30.7.2012. O oksensi yhtäkkiä kaaressa kaikki maidot ja sappinestettäkin. Itkulle ei tullut loppua. Ensin aattelimme että O:lla on tullu nyt ne mahavaivat. Koitettiin helpottaa oloa kaikin keinoin. Jokin vaisto minulla syttyi heti, että kaikki ei ole kunnossa. Soitin päivystykseen. Kerroin oksentamisesta ja itkuisuudesta. Käskivät seurata tilannetta. Koitti yö ja itku vain jatkui. Koitettiin helpottaa oloa jo lääkkeiden avulla. Yöllä nousi vähän lämpöä. Sinä yönä ei juuri nukuttu.
Koitti uusi päivä. O ei enää itkenyt koko aikaa. Aamulla huomasimme, että O piti päätä koko ajan oikealle päin kääntyneenä. Silmät myös katsoivat oikeaan yläkulmaan. Soitin heti uudelleen päivystykseen ja kerroin oireet. Käskivät tulla näytille. Päivystyksessä lääkäri teki lähetteen OYS:n lasten polille. Ei tilannut ambulanssia, vaan sanoi että voimme mennä omalla autolla, kunhan lähdemme pikimmiten matkaan. Oltiin lähdössä lääkäristä ja muistan, kun kysyin lääkäriltä että etkö tosiaan osaa sanoa yhtään mikä meidän pojalla on. Ei osannut sanoa vastausta. Emme siis osanneet kuvitellakaan miten vakavasta asiasta oli kyse!! Tähän mennessä kukaan hoitohenkilökunnasta ei ollut maininnut sanallakaan että voisi olla jotain vakavaa. Itse olin ollut koko ajan vähän shokissa ja huolissani lapsesta.

Päästiin OYS:iin perille ja sielä hoitajat ja lääkärit alkoivat heti toimia. Siinä vaiheessa, kun lääkäri alkoi laittamaan kanyylia päähän, tajusin että jotain vakavaa on meneillään. Meille sanottiin, että poikanne on tällä hetkellä hyvin kipeä. 
Siirryttiin lasten teholle os 64:lle. Alhaalla kuva otettu 31.7.2012 yöllä, kun selvisi, että O:lla on iso vuotokohta keskellä aivoja ja tukos eli infarkti ohimolohkolla. Huoli oli valtava. Menimme sairaalan vanhempainhuoneen sohvalle nukkumaan vähäksi aikaa. Emme tienneet selviääkö lapsemme tästä. Kysymyksiä oli miljoonittain päässä! 



 O:n sairaala-aika on aika hämärän peitossa. Kaikki tapahtui niin yllättäen. O:ta lääkittiin paljon ja tilaa seurattiin. Mitään ei voitu lähteä tekemään, koska aivoissa oli yhtäaikaa vuoto ja tukos. Aivopaineet meinasivat nousta, ja shuntin laittoa mietittiin. Onneksi sitä ei tarvinut lähteä laittamaan. Aika pian O vahvistui ja tilanne parani. Vuoto oli loppunut ja toivottiin parasta. Pikkuhiljaa seurantalaitteita voitiin vähentää. Ruokaa meni nenämahaletkun kautta osittain, koska O ei jaksanut imeä paljoa. Eikä häntä saanut rasittaa.



Lasten teho-osatolla oltiin 1 viikko. Sen jälkeen päästiin siirtymään Lasten neurologiselle osastolle 65. Me vanhemmat ajoimme kodin ja OYS:in väliä päivittäin. Minä pumppasin ja pakkasin maitoa minkä kerkesin, ja kiikutin sitä sairaalan maitokeittiölle. Pikkuhiljaa maidon tulo kuitenkin väheni.

Päänympärystä mitattiin joka päivä. Tussin jälki O:n päässä, siksi että mitta saatiin juuri samasta kohti otettua. O tykkäsi mielummin nukkua oikealla kyljellä, mutta nukkumista piti tukea tyynyn avulla vasemmalle kyljelle.

Sairaalassa ollessa tehtiin monenlaisia tutkimuksia. Alakuvassa EEG eli aivosähkökäyrä mittaus menossa. Ainut löydös mikä sairaalassa tehtiin, oli fosfolipidi arvon koholla oleminen. Tätä arvoa onkin seurailtu nyt säännöllisesti ja edelleen se on aika paljon koholla. Fosfolipidi arvo viittaa siis tukostaipumukseen. Halukkaat voivat käydä lukemassa aiheesta lisää Oulun yliopistollisen sairaalan tekstiä täältä.

Tässä kuvassa näen O:ssa ja A:ssa jotain samaa näköä <3


Epileptisiä kohtauksia O ei saanut sairaalassa ollessa yhtään. Tuntui, että lapsemme kasvoi kolmen sairaala viikon aikana vauvasta jo isommaksi pojaksi. 



KOTIIN!!!




Ja vihdoin koitti se päivä, jolloin päästiin lähtemään kotiin poika mukana. Kuvassa O ihan riemuissaan uutisesta. Ihmeesti O parani siitä kaikesta. Mitään muuta näkyvää ei jäänyt, kuin vasemman puolen jäykkyys aluksi. Siihen määrättiin fysioterapiaa ensin 2x/viikossa ja sitten kun tilanne parani niin 1x/viikossa. Ja fysioterapeutti kävi meillä kotona siihen asti, että O oppi kävelemään eli vähän ennen 1-vuotissynttäreitä fyssarin käynnit loppuivat.



O:n päästyä kotiin, olikin ristiäisten vuoro. Pitihän pojalle nimi saada, vihdoin.


Pian O:n päästyä kotiin, lähdimme koko perheen voimin käymään Kuusamossa. Kuva Ronttivaaran maisemista. Sairaala elämä jäi kertaheitolla taakse ja arki kotona alkoi taas rullaamaan. Kontrolleista ja fysioterapiasta huolimatta.



Paljon ulkoiltiin. O:n ilmeestä päätellen merenrannassa ei tällä kertaa ollut mukava käyä.

3kk ikäinen iloinen pieni mies.
Kaikkea en tietenkään tähän stooriin kirjoittanut. Vain pääpiirteittäin miten kaikki tapahtui ja mitä O:lla 3 viikon ikäisenä tuli. Se mitä kaikkea nämä vauva-ajan tapahtumat O:n päässä ovat aiheuttaneet, selviää vasta kasvun myötä. 

Tähän mennessä O:lla on tullut vasta hiljattain yksi raju epileptinen tajuttomuus-kouristuskohtaus, josta joulukuun alussa kerroin. Toivotaan että se jää pojan ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Siihenkään emme saaneet neurologeilta mitään selitystä, että MIKSI. Aivoverenvuodon ja infarktin syykään ei varmaan ikinä selviä meille. Vielä kuitenkin jaksan toivoa, että jokin syy löydettäisiin.


Tällainen stoori O:n alkutaipaleesta syntyi. Olen kirjoittanut tämän kuvien pohjalta ja tajunnanvirtana, joten sen mukaista tekstiä. :) Jos jotain kysyttävää lukiessane syntyi voi minulle laittaa s-postia osoitteeseen talojameri@hotmail.com
Ja jos jollain on kertoa samankaltaisia tarinoita, niin mielelläni otan sellaista tietoa vastaan.




22 kommenttia:

  1. kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan!toivottavasti kaikki kuitenkin olisi takanapäin jaksuja koko porukalle! mun pojat syntyneet kumpikin keskosina ja kaikenlaista kremppaa ollut ja sairaaloissa ravattu,meillä helpotti kouluikään mennessä ainahan ei niinkään ole ja koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. rauhallista ja ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi tosiaan itse vaikuttaa tällaisiin asioihin. Ne vaan tapahtuu, mutta kyllä sitä miettii välillä et miksi kaikki just meille. :-( on vaan elettävä näitten kans ja jotenki positiivisesti ajateltava et ne on nyt takanapäin ja uus edessä. Samoin oikein hyvää uutta vuotta sinulle! <3 ja kiitos noista sanoista.

      Poista
    2. hei olen kahesti jo laittanut spostia ..ootkohan huomannut niitä vai onko ne edes saapuneet tai menneet roskapostiin? laitan kommenttini tähän jos ne vaikka oiskin saapuneet ja et ole huomannut :)

      Poista
    3. ootko saanut sähköpostia minulta (2) joskus loppukesäsätä jo laitoin??minnehän ne on joutunu hukkaan ?

      Poista
  2. voimia <3 pieni ihme on teidän O,suloinen suurine silmineen jo vauvana! Rakas ja ainutlaatuinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 ihme siinä tapahtui kyllä että O selvisi kaikesta ja on kehittyny normaalisti.

      Poista
  3. Taisit käydä vierailulla blogissani? Julkaisin sen, mutta nyt en sitten löydä mistään sitä kommenttia :/.
    Pikaselaus blogissasi...rankalta vaikuttaa äitiyden alkusi! Mutta ihana lukea, että olette selvinneet siitä näin hienosti. Voimia edelleen. Tulenpa uudestaan joskus lukusalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu löysin blogiisi eilen toisen seuraamani blogin kautta. Ihania kuvia blogissasi. :) Kommentoin sinne aika vanhaan tekstiin niin et varmaan hoksannu sitä sitten enää. Jospa tämä tästä pikkuhiljaa alkaisi helpottamaan ja saatas elää normaalia kotiarkea.

      Poista
  4. Hei,meillä on kahdella lapsella ollut vaikea syntymä ja kuopus olikin ihana yllätys down lapsi.Kaiken sen tunnekuohun ja lisä sairauksien(epi,vsd) sekä menetyksen jälkeen jäi minulle menettämisen pelko.Tänä päivänä osaan (ehkä)iloita hetkestä.Hyvää alkanutta vuotta,rakkautta ja hyvää mieltä arjen keskelle! T.Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kai se on jääny itsellekin. Tällä hetkellä ei osaa oikein nauttia arjesta. Koko ajan pelkää jotain. :( Jospa tämä uusi vuosi olisi kuitenkin ilonaiheita täynnä ja vastoinkäymiset ois takanapäin. Kiitos samoin sinulle Maarit, oikein hyvää alkanutta vuotta ja koitetaan elää hetki kerralaan.

      Poista
  5. Meidän vauva kuoli kohtuun rv 35. Vauva oli täysin terve, kuolinsyy oli napanuorakomplikaatio. Kaikenlaista tapahtuu, vaikka ikinä ei ois voinut omalle kohdalle tuollaista kuvitella! Mutta ehkä nää kaikki asiat oli hyväksi nähty, niin meidän kuin teidänkin perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hurjalle! :( Tuommoiseenkaan ei voi itse vaikuttaa mitenkään, eikä se ole omaa syytä. Kaikille asioille on varmasti joku tarkoituksensa.

      Poista
  6. Teillä on ollut raskas alkutaival, jospa kaikki menisi hyvin tästä lähtien! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin! <3 Onneksi apua on saatavilla, jos jotain vielä tapahtuu.

      Poista
  7. Voimia! Kokemuksesta tiedän, että arki on yhtä sumua ja alitajuista(kin) huolehtimista, kun lapsella ei ole kaikki kunnossa. Itsellä meni useampi vuosi, ennen kuin pystyin olemaan joka hetki huolehtimatta tulevaa, jolle ei mitään kuitenkaan itse etukäteen voi. Nykyään tavallinen arki tuntuu aivan ihmeelliseltä lahjalta!
    Toivottavasti teille vanhemmille on tarjottu tukea tapahtuneen käsittelyyn OYS:sta, tilanteen ollessa ns. akuutti ei itse ainakaan jaksanut ottaa selvää tällaisista mahdollisuuksista. Paljon myöhemmin vasta ymmärsi, kuinka lopen uupunut oli ollut. Onneksi lapset toipuvat mitä uskomattomimmista vastoinkäymisistä <3
    Ihana pieni poika teidän O :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista sumua se on. Mitään ei jää oikein mieleen. O:n vauva-ajoista ei kyllä jäänyt oikein mitään mieleen. Nyt on A:n vauva-aika menny ihan hujauksessa ja mitään ei siitäkään ole jääny oikeen mieleen. Onneksi tarvii jaksaa vain päivä kerrallaan ja jos ei jaksa sitäkään, niin on apua saatavissa. Kaikista eniten toivon, että vielä joskus saisin kokea normaalin lapsen syntymän ja kasvun. Ettei tarvitsisi huolehtia mistään ylimääräisestä..

      Poista
  8. Tuli niin mieleen reilun 16v takainen syyskesä tätä lukiessa ja kuvia katellessa. Meille syntyi 7. lapsi, terve poika, mutta minusta jo sairaalassa liian uninen, mutta kaikki vakuuttivat kaiken olevan kunnossa, ja johtuvan keltaisuudesta. Kotiuduimme normaalisti terveen vauvan kanssa. Mutta kun poika oli 10 päivän ikäinen, ei enää syönyt, ei herännyt. Päivystyksen kautta Oyssiin ja lasten teholle, vastaus kysymykseen mikä tällä on, oli lääkärin katse silmiin ja sanat "tällä lapsella voi olla ihan mikä vaan", vei kyllä täydellisesti "maton jalkojen alta". Onneksi päästiin säikähyksellä, eikä pojalla loppujen lopuksi saatu mitään syytä selville, jäi ikuiseksi arvoitukseksi, infektioepäilynä hoidettiin. Mutta se tunne, kun sinulla on terve ihana vauva ja yhtä äkkiä kaikki muuttuu. Tuo menettämisen pelko on niin tuttu tunne, ja voin tunnustaa, että joku kohta on sydämessä erilainen tätä lasta kohtaan.
    En ihmettele, jos oot väsyny kun tietää kaiken mitä teillä on ollu ja vielä jaksat kuitenki koulua käydä eteen päin. Itellä aikanaan helpotti jo se, kun kerran tiskatessa ja märistessä väsyä, myönsin itelle, että saan olla välillä väsyny, ei tarvi aina jaksaa kaikkea mitä ite iteltään vaatii. Itehän sitä usein ne vaatimukset itelleen laittaa.
    Voimia koko perheelle eteen päin!!!! Te ootte saaneet aivan ihanat pikkupojat!
    Ja minä voisin joskus istuskella tuossa kiikkutuolissa ;).

    VastaaPoista
  9. Oon täysin samaa mieltä, että itehän ne vaatimukset itelle asetetaan. Silloin pitää tehä vain se mitä jaksaa. Kiitoksia kertomuksestasi ja ihanista kannustavista sanoista! <3 Taas auttoivat vähän eteenpäin. Tulehan joskus istuskelemaan tuohon kiikkustuoliin, niin saan tietää kuka tämän kommentin takana on. ;)

    VastaaPoista
  10. Hurjalta tuntuu teidän alku, mutta onneksi elämä jatkuu. Olen sijaisäiti ihanalle kehitysvammaiselle pojalle jolla on vauvana ollut useampi aivoverenvuoto ja tukos, jään seuraamaan blogiasi.

    VastaaPoista
  11. Voi, VIHDOIN löydän ihmisen joka on kokenut samoja asioita vauvan kanssa kuin meidän perhe! Meillä on kolmen kuukauden ikäinen Onni-vauva jolla todettiin vuorokauden iässä aivoverenvuoto. Vuoto aiheutti kiertohäiriön ja kahden viikon iässä Onnille asennettiin richamin-kapseli.
    Onnista lisää blogissani.

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi! Kovasti voimia teille! <3

    VastaaPoista
  12. Paljon voimia pikkumiehelle että kasvaa ilman ongelmia! Voisiko kyse olla fosfolipidivasta-aine syndroomasta? Lääkäriltä voi kysyä. Tuttuni sairastaa kyseistä syndroomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisitko minulle sähköpostia heti?:) olisin TOSI kiinnostunut tuosta tiedosta. Voit laittaa osoitteeseen talojameri@hotmail.com

      Poista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3