22.4.2014

Sairaala reissu

Tänä aamuna O yllätti jälleen tai O:n yllätti. Kohtaus nimittäin. Ei tahtonut poika palautua normaaliksi, joten saatiin neuron osastolta käsky soittaa lanssi. Noh tutulla neurologian osastolla OYS ssa nyt sitten ollaan.



Ambulanssissa matka meni jotakuinkin niin että puolet matkasta pidin rimpuilevaa poikaa sylissä ja puolet matkasta poika nukkui. Antoi vihdoin periksi lääkeaineille.

Kunnon tokeneminen alkoi päivystyksessä. Muutama sana tuli ja tuttu virne naamalle. Niistä tunnisti, että nyt on poika entisensä. Päikyssä pitikin oottaa 4h.. yhtä rallia oli se ootus. Ei ollut pojan kohtauksesta ja vahvoista lääkkeistä enää tietoakaan. Pitäähän ne patoutuneet energiat saada jollain lailla purkaa ja meidän pojalla se on juokseminen. 

Kyllä sitä tuntee saavansa monenlaisia katseita ihmisiltä. Jotkut ovat ymmärtävän näköisiä, osa juttelee, on niitä jotka kääntävät katseen pois kun katson heitä ja sitten on niitä jotka katsovat vihaisesti tai säälivästi halveksien: eikö tuo nuori nainen saa tosiaankaan pentuaan kuriin? Näille katseille sanon että ilomielin voit tulla kattomaan lasta puolestani. Pieni paussi ei olisi pahitteeksi minulle.



Ootuksen jälkeen päästiin osastolle. Ihana henkilökunta oli ottamassa vastaan. Mahtavat leikkitilat lapselle. Ei kun taas tukka putkelle ja menoksi. Onneksi kello käy täälä sairaalassakin ollessa ja vihdoin koittaa nukkumaan meno aikakin. Pojalle iltapullo ja simahtaminen on taattu. Nyt pääsee äitikin ansaitusti lepäämään.

Hoitajat seuraavat yön yli pojan unta. Käyvät välillä kattomassa.




Huomenna luvassa EEG. Se sanelee aika paljon että mitä tuleman pitää..

11 kommenttia:

  1. Halauksia urhealle poijalle <3 Nyt hoksasin lukea tuon tekstin missä kerrot esikoisen syntymästä ja alkutaipaleesta - onpas ollut hurjaa. Huomasin myös kuvan, missä olitte Ronttivaarassa - liekköhän olet samasta kunnasta kotoisin kuin minä vai lomalainenko vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on kyllä niin urhea ja reipas pikku poika. Paljon on elämään jo lyhyessä ajassa mahtunut. Nyt tuntuu jo, että aina mitä tapahtuu lisää niin on liikaa. Ei pojan tarvisi kärsiä enää. Mutta sellaista tämä elämä vain on, että kaikilla on omat haasteensa. Toivottavsti meiän haasteet alkaa oleen pikkuhiljaa tässä!! Juu Ronttivaarassa vieraillaan joka vuosi useaan kertaan. Ei sieltä päin kuitenkaan olla lähtöjään, vaan lomapaikka se on. :)

      Poista
  2. Kuulostaa niin surulliselta ihmisten reaktiot. Mutta olette vain sellaisia kuin olette, siinä jokainen voi itse miettiä omaa käytöstään. Paljon voimia ja jaksamista sinulle ja perheelle! <3 -tiia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisiahan me ihmiset ollaan ja se vain on surullista, että niin monella ihmisellä ei ole mitään tietoa erityislapsista tai lapsista yleensäkään. kiitoksia, koitetaan jaksaa päivä kerrallaan! <3

      Poista
  3. Tsemppiä hirmuisesti sinne ja halauksia :) <3

    VastaaPoista
  4. Tsempoiä ja muistathan huolehtia myös omasta syömisestä,juomisesta ja lepäämisestä.Ilman niitä et jaksa sinäkään... T.Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä jollain asteella muistaa aina itestäkin huolehtia. Tosin tuola osastolla tulee aina sellainen, tunne että pitäis olla lapsen kans koko ajan eikä saa oikeen hengähtää. Hoitajat monesti istuu kansliassa tekemässä jotain eivätkä ole lasten kans. Mutta aina kun on kysyny apua niin ovat kuitenki ottaneet lapsen seurannan alle.

      Poista
  5. voimia ja jaksamista sinne <3 Ei ole kiva,jos saa osakseen katseita,jotka "kolauttavat" ja satuttavat...Koskaan ei voi tietää,mitä toiselle oikeasti kuuluu..

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3