26.5.2014

Tahkokankaan käynti


Tänään hurautimme koko sakilla Tahkikselle eli Tahkokankaan palvelukeskukseen Ouluun. A:lla oli sinne poliklinikalle aika.

Lääkärin aika oli ensin. Kaikenlaista pulistiin ja pölistiin. Lääkäri totesi, että seuraillaan pojan kehitystä entiseen malliin. Lääkäriltä kysyin A:n kasvusta ja hän kertoi sen mitä itsekin olen ajatellut, eli että A kasvaa todella hyvin käyrillä. Painoa ei ole liikaa eikä liian vähän. Pituuskasvu on hurjaa, mutta ei A mitenkään pienikokoiseksi taida jäädäkään. Sen näkee jo nyt.

A:lla on aika kookas napatyrä. Siinäkin asiassa lääkäri on vielä seurantalinjalla. Todennäkösesti jos se ei itsestään ala pienenemään 1-vuoden ikään mennessä, niin leikataan. Aika näyttää..

Antibiootti loppuikin eilen ja kävi niin kuin arvelinkin, että tämäkään lääkäri ei nähnyt korviin kunnolla. Emme siis tiedä onko korvatulehus parantunut vai ei.. Pitäis muutaman viikon päähän varata tk:hon aika, jotta voivat tympanometrilla kattoa onko korva kunnossa vaiko ei.


Lääkärin jälkeen oli fysioterapeutin ja puheterapeutin kans treffit. He pyörittelivät poikaa ja katsoivat miten A on kehittynyt. Hienosti poika kehittyy kuulemma, eikä fysioterapian tarvetta ole. Kaikkien yllätykseksi poika päätti näyttää parastaan ja nousi sekunniksi konttausasentoon. :)

Huimaa tuo kehitys on kyllä viime aikoina ollutkin. Ainut huoli tällä hetkellä on, että vaikuttaako kookas napatyrä A:n istumiseen. Poika kun ei viihdy istualleen. Häntä alkaa tympästä melkein heti, kun tasapainoa aletaan harjoitella istualleen.

Tästä syystä fysioterapeutti suositteli A:lle apuvälinelainaamosta saatavaa syöttötuolia, jota saa kallistettua ja poika pysyy siinä hyvin tuettuna. Ei tarvitsisi enää lattian rajasta syöttää.


Kun reissu oli tehty ja päästiin kotiin, oli pakko laittaa tulet takkaan. Huh kun on muuttunu taas yhtäkkiä viileäksi ilma. Sisälämpömittari oli painunu +20 pienemmälle puolen sisälläkin.


Kynttilät sytytin pitkästä aikaa lämpöä tuomaan <3


Pojat nukkui koko tulomatkan, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää taas kotona.


Mukavaa maanantai-iltaa täältä meiltä! <3
 Minä lähen saunan lämmitykseen ja vahtimaan nuita pikku muruja.

3 kommenttia:

  1. Piti kirjottaa viesti, mutta painoinkin enste vahingossa +1!! No, väliäkö tuolla! Kyllä tälle sivustolle voi hyvin plussia antaakin! Ihanat pikku murut! Alun perin olin kommentoimassa, että siellä siis viileni jo tänään. Tänne etelään on luvattu kans huomiseksi noin 9 lämpöastetta! Kova kontrasti näiden varjossa +28 astetta-päivien jälkeen. Ja lisäks piti jo aiemmin kirjottaa sinulle, että olen itse myös sairaanhoitaja. Sisätauti-kirurginen vuodelta jo 1999!
    Ja ihanaa, että kuume O:lta hellitti! (Tuli hiukka sekava sepustus....)

    VastaaPoista
  2. Oon otettu antamistasi plussista! ;-) Viileni oikeestaan jo sunnuntaina. Hyvä ammatti sullakin. Itsekin olen suuntaamassa sisätauti kirurgiseen syksyllä. Oli kyllä helpotus kun kuume laski, ne kuumekouristelut oli ihan kauheita. Jospa kesällä ei tarvis sairastaa.

    VastaaPoista
  3. vautsi,en voi ku nostaa teille hattua(sulle+marjaanalle siis),hienot ammatit..minä vaan koulun käynyt koti-äiti ;)
    A on huimasti kehittyny,valloittava poika <3

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3