6.6.2014

Syntymäpäiväni


Tänään on ollut minun syntymäpäivä.
Taas on yksi vuosi tullut täyteen.
Olen kiitollinen menneistä vuosista ja siitä kaikesta
mitä olen jo nuoreen ikäni nähden saanut aikaan.
Toivottavasti vuosia on vielä paljon jäljellä. :)



Tuon ylläolevan kimpun sain mieheltäni.
Niin kaunis ja hempeä kimppu <3
Tuoksu huumaava.


Täälä pihapiirissä näkyy myös vihdoin kesäkukkia. Osan hankin läheiseltä puutarhalta, mutta suurimman osan ostin Tokmannin pihamyymälästä. 
Tokmannin kukkavalikoimaa voin suositella! Ihan mahtavia amppeleita ja kesäkukkia, vieläpä todella edullisesti.


Mieli ois tehny ostaa vaikka mitä.
Mutta pysyin maltillisena kuitenkin. ;)


Mulla ei oo ollu vielä koskaan tällaista isompi lehtistä murattia. Minusta kaunista, joten ostin reunakasviksi kukkaruukkuun.


Mieheltä saama äitienpäivä orkidea on nyt täydessä kukassa. Kaikki nuputkin ovat auenneet.


Täälä on nautittu hellepäivistä. Poikien kans ollaan oltu päivät rannalla. Uitu. Jopa minä!

Tänään oli sopivasti läheisessä leirikeskuksessa lastentapahtuma. Paljon oli ihanaa ohjelmaa ja voitte kuvitella, että O oli mielissään, kun sai leikkiä samanikäisten kanssa. A päätti nukkua suurimman osan ajasta ulkona rattaissa. Loppuajasta sitten oli hereillä.

Nyt lähdetään vielä koko poppoolla ilta-ajelulle. 
Näkemiin! :)

6 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Olet kesäkuun neito, kuten minäkin.
    Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!<3 kesäkuu on hyvä kuukausi syntymäpäiville. ;-)

      Poista
  2. Onnittelut sinulle! Ja paljon, PALJON ihania vuosia lisää!! Jos meidän Aarolta kysytään, niin tänään on ihan paras päivä viettää syntymäpäiviä (terveisin Herra 3-v!).

    VastaaPoista
  3. onnittelu-halaukset sinulle ystäväni <3 uskomaton,miten upeita kukkia,mulla tahtoo kuolla kaikki kukat käsiin :) en raski siis ostaa minkään näköistä amppeli-kukkaa,paitsi muovisia ;)

    VastaaPoista
  4. onnea! Löysin blogin ja tykkään kovasti. Ihana pihapiiri teillä! Ihanat pojat!

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3