15.9.2014

Venähtänyt viikonloppu

Meidän viikonloppu venähti vähäsen, 
kun nukuttiin tänään poikien kans pommiin päiväkodista.
Onneksi minulla ei ollut tänään koulupäivää. 
Hyvin kerkesikin, vaikka vein pojat vasta 9ksi hoitoon.
Aamupala nappastiin kotona ja lähdettiin.
Pojat saikin jäädä suoraan ulos muitten lasten kans.

Viikonloppu oli mukava ja pitkä.
Meillä se alkoi jo perjantaina,
kun pojilla oli päiväkoti vapaapäivä.
A:lla oli perjantaina 1-vuotis neuvola ja O:lla verikokeissa
 käynti.

Iltapäivällä suunnattiin 70km:n päähän mummulaan.
Sielä oltiin koko sakilla yks yö.


Paikkakunnalla sattui olemaan Kauppojen yö. Eli kaupat oli
auki klo. 24 saakka. Illan päätteeksi oli ilotulituskin.

Jätettiin pojat mummun valvontaan nukkumaan ja
suunnattiin kaupunkiin. Kaupoissa ei sinällään tullut
käytyä, vaan ajeltiin, käytiin syömässä,
vierailtiin veljen uudessa kodissa, juteltiin tuttujen ja
ystävien kanssa ja
katsottiin ilotulitus.

Kuva ystävän ottama

A:lle nousi yöllä kuume rokotteista. :( pikku
reppana oli ihan sairaan oloinen. Särkylääkettä ja 
lepoa hän sai mummulassakin.

Lauantai aamuna mies lähti töihin ja minä jäin poikien kans
mummolaan. 
Kävin O:n kans ystävän luona. 
Poika pääsi touhuamaan kaverinsa kanssa.
Ihan liian harvoin pääsee tällälailla näkemään.
Pitänee tehä useammin näitä reissuja mummulaan,
niin voi aina joka reissulla käydä tapaamassa yhtä tai muutamaa kaveria. :)



Tässä meidän 1-vuotias <3

Lauantai iltana suunnattin poikien kans sitten kotiin.
Olipas ihana tulla kotiin, kun mies oli siivonnut, 
kynttilät oli päällä ja takassa loimusi tuli.


Sunnuntai aamuna käytiin rannassa lenkillä.
O haluaa kiivetä joka kerta vanhan 
traktorin kyytiin.
(Traktorilla vedetään laivoja pois laitureista.
Siksi se seisoo rannassa paikoillaan kerta toisensa jälkeen.)

Sunnuntaina meillä kävi vielä A:n kahdet kummipariskunnat.
Kiitos M&J ja H&H <3 A oli niiin mielissään lahjoista!
Harmi ettei kuvia tullut otettua ollenkaan.
Muutenki tuo kamera on ollut pölyttymässä enimmäkseen.
Täytyy skarpata vissiinki. 

Nyt täytyisi alkaa luku hommiin.
Huomenna on luvassa iv-harjoituksia,
hoitoelvytystä ja lääkelaskuja koko päivä!



1 kommentti:

  1. no,jos pommiin noin ihanan viikonlopun jälkeen nukuitteki,ni se on ihan sallittua :)

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3