18.2.2015

Tilapäishoidosta


Haluan kertoa muutaman sanasen poikien
tilapäishoidosta.
 
En osaa edes tarpeeksi kiittää meidän
palveluohjaajaa, joka järjesti pojille tämän tilapäishoito-
paikan ja meille vanhemmille mahdollisuuden
saada edes kerran kuukaudessa levähtää muutaman päivän.<3

Hoitopaikka on n.80km päässä meiltä.
Jo tutustumiskäynnillä meillä synkkasi perheen jäsenten
kans hyvin ja pojat tykkäsi olla sielä. Naurua ja huumoria
riitti. Perheessä on samaan aikaan aina muitakin
lapsia. Meidän poikia varten perheeseen on
palkattu erikseen vielä yksi nainen lisää hoitamaan. :)
eli hyvissä käsissä ovat.
 




 Muutaman päivän ajan ollaan saatu hengähtää ja olla vain kahdestaan
 kotona ja tehä mitä lystää.
 Ennen kaikkea nukkua ilman lasten herätyksiä,
ilman lääkkeistä huolehtimista ja jokaiseen liikkeeseen reagoimista.

Oon nauttinut näistä päivistä ihan täysillä. <3
Pariin viikkoon ei tullut nukuttua kuin muutaman tunnin pätkissä.
Alkoi kroppa jo reagoimaan aika voimakkaasti. Olin
jo aikamoinen sähköjänis...:(
Nyt on jo vähän parempi olo.



A:n rokko oli kyllä kauhea, mutta onneksi näpyt alkoi 
kuivumaan ja paranemaan hyvin. Taitaa olla jo aika eri näköinen poika
huomenna vastassa, kun mennään poikia hakemaan kotiin. :)

Aatos ei reagoinut hoitoon jäämiseen ollenkaan.
Tyytyväisenä jäi hoitajan syliin ja alkoi touhuamaan.
Isommalle pojalle hoitoon jääminen oli iso paikka.

Vastaranta alkoi jo sisälle astuttaessa. Vaatteita ei olisi
saanut riisua. Kerrottiin pojalle että isä ja äiti
lähtee muutamaksi päiväksi "lomalle",
mutta tullaan kahden yön päästä hakemaan o:ta ja a:ta
kotiin. Itkua oli kuulemma
kestänyt vähän aikaa, mutta hoitajan vakuuttaessa
isin ja äitin hakemaan tulosta, oli poika rauhoittunut.

Taidan oottaa huomista jo aika paljon! ;)

8 kommenttia:

  1. Voi että, onpa ihana ku teillä mahdollisuus aina levähtää ❤️ Tekee varmasti niin hyvää ja on mukava aina hakea pojat takaisin kotiin! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Vähän epäreilukin olo välillä, koska kaikilla ei ole. :( Mutta tilanteet kullakin omanlaisensa.

      Paljon rakkaammilta tuntuivat taas kun haettiin kotiin.<3

      Poista
  2. Varmasti ollut ihana hengähtää arjen keskellä. Sulle on haaste mun blogissa. Otatko vastaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! <3 otan mielellään sen vastaan. :)

      Poista
  3. Hienoa kuulla, että teille on järjestynyt tilapäishoidon kautta mahdollisuus myös omaan hengähtämiseen sekä aikaa parisuhteelle yhdessä! Tuo järjestely antaa varmasti paljon voimia arjen keskelle ja on kaikkia, niin teitä yksilöinä, parisuhdettanne kuin lasten hyvinvointia, palveleva ratkaisu! Mikä sen hienompaa kuin lapsilla on paikka, jossa on hyvä olla ja josta vanhemmat tulevat onnellisina lapsia hakemaan takaisin rakkaudentäyteiseen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän ensimmäisen kerran jälkeen jo voin sanoa, että on kyllä ihan mahtava juttu ja hyvä asia. Toki kolikolla on aina kääntöpuolensa!!! Siitä voisin kertoa kans joskus... Jatkossa omaishoidon vapaatkin saahaan toivottavasti pitää niin, että pojat on tuola paikassa hoidossa.

      Poista
  4. Hieno homma, että tuollainen mahdollisuus on järjestetty, ja että hoitopaikan perhe tuntui mukavalta. :) Meille on kanssa jo palveluohjaaja kertonut, että tulevaisuudessa ois mahdollista saada tilapäishoitoa, mutta toistaiseksi ollaan käytetty vaan elva:n(=erityislapsenvahti) palkkaamiseen saatua avustusta. Sitä ei kait joka kunnassa taida ollakaan, mutta onneksi on sitten just tuota tilapäishoitoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ja miten moni on ollu sitä mieltä että tuo on hyvä juttu meille. Aikapa sen näyttää. 😃 mulle taas ihan uus juttu tuo elva. Teeppäs siitä postaus muutes 😉

      Poista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3