30.5.2015

SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSILLA


Nyt tulee kuvapläjäys meidän sopparikurssilta ja vähän tekstiäkin. Luonnollisestikaan en muiden mukana olleiden lasten kasvoja täällä julki tuo.


 Oltiin 25.-29.5.2015 välinen aika Oulun Edenissä alle kouluikäisten Down-lasten sopeutumisvalmennuskurssilla. Kurssi oli Kelan kautta haettu, mutta Medifamilian järjestämä ja mukana sai olla Aatoksen kans koko perhe.
Kurssi järjestettiin Oulun Edenissä, jossa yövyimme koko viikon hotellihuoneessa. Perheillä oli kylpylän ja kuntosalin vapaa käyttö koko viikon ajan.

<33 Kaverukset

Meidän perheen lisäksi kurssille osallistui 5 muuta down-lasta ja heidän perheensä.
Ikäjakauma oli tällä kertaa 2-7 vuotta. Vanhin lapsi oli siis menossa ensimmäiselle luokalle syksyllä ja nuorin oli meidän Aatos, joka täyttää syksyllä 2-vuotta.


Voitte kuvitella kuinka luksusta oli käydä viisi kertaa päivässä valmiista pöydästä hakemassa ruokaa. Ei kaupassa käyntejä tai ruuan laittoa koko viikon aikana. Tuli varmasti syötyä ensi viikonkin puolesta.


Vielä perjantainakaan aamupala ei kyllästyttänyt :D

Olihan se aika haipakkaa välillä, kun yritti itse syödä ja samalla syöttää
näitä kahta huliviliä. Puurot ja marjat oli joka paikassa,
mutta siivotakaan ei itse tarvinut!! Siitä nautin ehkä eniten minä. 
Toki kurssin lastenhoitajat olivat välillä tarjoamassa lasten kans apua.




Pojat pääsi ensimmäistä kertaa kylpylään uimaan.
Eipä olis kovin äkkiseltään uskonut, että kyseessä oli ensimmäiset uintikerrat.
Sen verran vauhdikasta meneminen oli näillä kahdella.



Onni oli kuin vanha tekijä vedessä. Kuvissa kummallakaan ei nyt satu olemaan 
kellukkeitä vielä päällä, mutta
kellukkeiden avulla isompi poika oppi jo hieman uimaan. 
Aatokselle on hankittava sellainen kelluntauimapuku. 
Vaarantajua kun ei ollut havaittavissa yhtään. :(
Poika tallusteli vedessä niin syvälle suorilta jaloin, että kohta ei olis
päätä enää näkynyt jos ois antanu vaan mennä. :D 


A rentoutui tosi hyvin vedessä ja nautti kyllä täysin siemauksin. 
Viihdyttiin lastenaltaassa aina vähän aikaa, 
mutta sitten piti suunnatta syvemmille vesille. Käytännössä A oli koko ajan minun tai M:n sylissä tai sellaisen ison kelluntalautan päällä kellukkeet selässä.


Päivät oli täynnä ohjelmaa ja jokaiselle päivälle oli tehty oma ohjelma. 
Aamusta vanhemmat ja lapset olivat omissa ryhmissään 
ja iltapäivällä perheillä oli yhteistä ohjattua tekemistä.
Illat n. klo. 15:30 eteenpäin oli perheiden vapaata aikaa, 
 jolloin pystyi käymään uimassa,
 kaupassa, ulkoilemassa, kapungilla tai missä ikinä halusikin.


Keskiviikkona tehtiin kurssilaisten ja ohjaajien kans retki Ainolan puistoon.
Ensin käytiin tutustumassa museossa Koiramäen näyttelyyn,
 jonka jälkeen suunnattiin puiston kautta leikkipuistoon ja jätskille. 



Jätski maistui pojille viileästä ilmasta huolimatta.
Kahvila on tehty kasvihuoneeseen, joten sielä oli lämmin nauttia
evästä.



 
O pääsi mm. syöttämään leipää sorsille.






" Onni kaksi. Aatos yksi." 
(tämän rimpsun poika muistaa joka päivä kertoa)



Hotellihuoneessa otettiin sitten rennosti. :D





Kerran kerettiin vain käydä kaupoilla.
Shoppailut jäi siis vähälle.



A rakastaa kukkia, niinkuin olen jo aiemmin kertonut.
Ja niitähän lomalla riitti ihailtavaksi ihan kiusaksi asti.

Ainut hyvä puoli tässä asiassa on se, että jos poikaa ei 
näy yhtäkkiä missään, niin aina todennäköisesti poika jostain kukan luota löytyy, 
kunhan vähän aikaa kattelee.



Ainut kulkureitti syömään meni pelihuoneen kautta. Ei päästy kertaakaan tästä
huoneesta ohi, niin että O ei olisi juossut moottoripyörän selkään päristelemään. :D






Ihanan rentouttava loma on nyt siis takana ja arki kotona alkanut. 
Hommia täälä kotona kyllä riittääkin, joten ei 
taida tekemisen puute iskeä.

Kaikista ihaninta sopparilla oli tutustua toisiin perheisiin.<3
Vertaistuki on se yksi syy, minkä takia mekin tuonne kurssille haettiin ja lähdettiin.
Paljon jäi evästä reppuun. Saatiin ihan korvaamattomia
neuvoja toisilta vanhemmilta mm. omaishoidontukea ja kotihoidontukea
koskien. Nuo tukiasiat kun on sellaiset, mistä saa olla aina tappelemassa.
Viime kädessä hallinto-oikeudessa asti. Toivottavasti meidän ei sinne asti tarvi lähteä
taistelemaan!

Antoisa, mutta myös väsyttävä viikko takana. 
Väsymystä ollaan jo ahkerasti nukuttu kotona pois.
Tämän takia meillä jäi useammat juhlat väliin, mutta
ei voi mitään. Onneksi valmistuneita voi käydä muistamassa
ensi viikollakin. :)

Jos teillä lukijoilla tulee vielä jotain 
kysymistä soppariin liittyen, 
niin kyselkää ihmeessä. :)

25.5.2015

Minä tein sen!


Minä totta tosiaan tein sen! Sain tuon koulun 
loppuun. Sairaanhoitajan tutkintoa sais hakea 4.6 mennessä Valviralta!!

Nämä viimeiset kouluviikot on tuntuneet ikuisuudelta. 
Olen puurtanut aamusta iltaan ja ressannut itseni kuoliaaksi.
Tahti on ollut pahimmillaan: 1 tentti päivässä + kolme laajaa tehtävää.

Huh, mutta nyt se on lopullisesti ohi!


Senpä kunniaksi läksin parturiin ja leikkautin kesätukan.
 Hiukset lyheni varmaan sen 15 cm, mutta alkoihan
ne jo olemaan ihan ylipitkät. Välillä on kokeiltava
jotain uutta. Nyt tuntuu, että hiukset on vielä paksummat
kun ovat niin lyhyet. Aikaa tosin menee
ennen kun totun näihin. :D

 




Huomenna suunnataan viikoksi koko perheellä lomailemaan<3
Tullaan nauttimaan täyshoidosta kyllä ihan takuula.
Pojat ovat jääneet nyt kesälomille kans hoidoista. 
Saan olla monta kuukautta nuitten ihanien kans kotona<3
Mies on myös arkea jakamassa täälä. 

Suunnitelmia reissuista on jo mietitty.
Saas nähdä mistä itsemme vielä löydetään. ;)

Nyt nukkumaan joten öitä!<3



PS. Kiitos ihanista kommenteista tuohon "Äidin ajatuksia" tekstiin!<33
Oli tässä eräänä päivänä niin vaikeita ajatuksia, että
oli helpompi kirjoittaa niitä runon muotoon.
 

20.5.2015

Äidin ajatuksia


Vaikeina hetkinä ajattelen: te olette vieläkin siinä,
maanpäällä kulkemassa ja elämässä elämää kanssamme.
Kumpaakaan minun ei ole tarvinut vielä hyvästellä,
menettämisen pelko koettu jo kahden lapsen kohdalla.
Toisen lapsen kohdalla - useampaan kertaan.
Tarviiko enään?


Pinterest

Olen ja elän, tässä ja nyt. 
Huomisesta en voi tietää. 
Toivon elämän jatkuvan,
keväisen luonnon puhkeavan kukoistukseen,
lintujen viserryksen voimistuvan,
sorsapariskunnan pesänrakennuspuuhien onnistuvan 
...
- muuta en voi.
 


Pinterest


Lapseni nukkuvat kauniina ja
viattomina sängyissään. 
Kumpikin niin rakkaita, omanlaisiaan
ja valloittavia. Äidiltä,
kuitenkin paljon
voimia vieviä,
vaikka myös sitä antavia.

Pinterest

"Äiti on nyt väsynyt,
ymmärräthän sen lapseni?"
Anna minulle hetki aikaa yksikseni,
sitten äiti on taas tässä.
 
 
Pinterest
Niin paljon rakastan,
hoivaa annan ja huolen kannan.

Silitän silkkisiä poskia, kuuntelen
tasaista hengitystä.
Huomenna rakastan teitä vielä enemmän.

-Äitinne
 
Pinterest


18.5.2015

Vertaistukitapaaminen


16.5.2015 Meillä oli jälleen Jokilaaksojen down-lasten vertaistukitapaaminen. 
Tällä kertaa nähtiin Oulaisissa Jauhinkankaan koululla. Paikka oli mitä parhain järjestää
tällainen tapaaminen, koska tilaa riitti ja keittiö löytyi. 

Meillä on ollut tapana, että jokaisella paikkakunnalla pyrittäisiin järjestämään 
tapaaminen ja se, joka haluaa omalle paikkakunnalleen tapaamisen ottaa, niin järjestää
tilavarauksen ja ilmoitukset Downiaisten sivuille. Tarjoamiset on tuotu aina nyyttäriperiaatteella,
syömistä on ollut niin suolaista kuin makeaakin. Pientä naposteltavaa ja vähän suurempaakin leivonnaista. 


Tällä kertaa kokoonpanossa oli mukana yhteensä 7 down-lasta. Sisaruksiakin on aina ollut matkassa. Oli jälleen ihan mahtava nähdä! <3 Koskaan ei ole tapaamisesta tarvinut lähteä reppu tyhjänä kotiin, vaan aina on saanut uutta vinkkiä ja neuvoa toisilta. Jos ei muuta, niin perspektiiviä kehitysvammaisen lapsen kanssa elämiseen.

Tällä kertaa havahduttiin oikeen siihen, että miten tärkeitä nämä tällaiset 
vertaistukitapaamiset on. Ihan huikeaa, että just meidän alueelta löytyy tällainen rakas joukko näitä muruja ja heidän vanhempiaan. Näistä pidetään kyllä kiinni aina.

Jo nyt koen olevani paljon rikkaampi, kun olen saanut vauvasta asti seurata muiden tenavien kasvua ja kehitystä. Jokainen on kehittynyt niin omaan tahtiinsa. Erityisesti ollaan toivottu, että saataisiin mukaan jo vähän isompiakin down-lapsia. Tällä kertaa saatiin mukaan yhden isomman lapsen äiti, jolta kyllä saikin korvaamattomia neuvoja asioihin. Kiitos! <3 Otahan ensi kerralla lapsikin mukaan. ;)


Aatos ei vielä hoksaa, että mihin ollaan lähössä kun kotona kerron että lähdetään sun kavereita katsomaan. Mutta aina paikanpäällä hän on hyvin äkkiä lähtenyt leikkeihin mukaan ja aivan kuin tunnistanut lapset tutuiksi.

Muutaman tunnin leikkimisen ja syömisen jälkeen sitä ollaan jo aika poikki. Päiväunet maistuivat tapaamiseen tullessa ja jälleen sieltä pois lähtiessä.


Seuraavan kerran nähdään Ii:n kaupungissa kesäkuun aikana. Jos olet uusi ja kiinnostunut tulemaan mukaan toimintaan, niin otahan rohkeasti minuun yhteyttä. Kerron mielelläni lisää. :)

17.5.2015

Meininkiä


Keskiviikkona hurruuttelin yksin hakemaan poikia
tilapäishoidosta kotiin, koska M oli iltavuorossa.
Meni niin äkkiä taas tuo poikien hoidossa oloaika ja mitään muuta
kuin lepoa en kerenny kyllä tekemään. Sehän se tarkotus onkin.

Lähdin liikenteeseen jo aamulla ja poikkesin Oulussa parilla kirpputorilla
ja syömässä. Kerrankin kun olin yksin liikenteessä,
 valitsin Kiinalaisen ravintolan. Valinta ei kyllä osunut oikeen
nappiin, nimittäin paikka oli ensinnäkin ihan törkeän 
täynnä väkeä ja sain lisäksi sekavaa palvelua, mistä johtuen jouvuin 
jonottamaan kehteen kertaan!

Ehkä kierrän jatkossakin kiinalaiset kaukaa ja kuuntelen kerrankin
miestäni! :D



Kelihän osui kans nappiin. Hurja oli sade jo mennessä ja aina vain
yltyi. Tullessa poikien kans jouduttiin pitkässä letkassa
jonottamaan, kun rekka oli mennyt 8-tiellä ojaan.
Vaan kotiin päästiin ehjin nahoin.


Huomasin jo hoitopaikassa, että kappas pikku miehellä
on taas jotain näppylää ilmaantunut mahaan ja selkään.
Tuossa alla siitä huono kuva, mutta se on tuollaista
aivan pientä ja punaista. Kädellä kun kokeilee, niin iho tuntuu karhealle.
Ei olla vielä käyty lääkärillä, kun ei ole ollut mitään muuta oiretta.
Näppylät oli siis ilmaantuneet hoitopaikassa.

Kummalliseltahan tuo tuntuu. Oisko kumminkin jotain allergista?
Pesuainealleria? Siitepöly? Koira? Ruoka-aine? kukapa tietää. Paha mennä sanomaan,
mutta täytynee mennä lääkäriin, jos eivät näpyt
ala hävitä.


Meininkiä on siitä asti riittänyt taas, kun pojat astui
jalalla taloon. Huhhheijaa. Tänään on tuntunu siltä, että 
vauhti senkun yltyy koko ajan. Isompi mies ei pysy paikoillaan sekunttiakaan,
eikä anna minun olla rauhassa sen vertaa että kävisin vessassa. Pienempi mies seuraa
perässä ihan varmasti. Minun ei tarvi kun tiskien kimppuun mennä, 
niin kohta kuuluu kolina ja pienempi mies on kiivenny yksin
saunan ylälauteille ja heittelee pokkana löylyä menemään.


On nuo semmonen touhukaksikko. Välillä otetaan pikkusen rajusti yhteen, 
jonka jälkeen huuetaan äänihuulet halkeamaisillaan. Taitaa
ne äitinki äänihuulet olla aika kuluneet aina illan päätteeksi ja
jalka jänteet pinkiänä säntäilyiden takia..


Aamun tilanne rauhottui sillä, kun suuntasin A:n kans kahdestaan
Down-lasten vertaistuki tapaamiseen. (Teen oman sepostuksen siitä huomenna :))



Eilen uni tuli ihan yllättäen puolen päivän aikaan.
Maton päälle oli hyvä kellahtaa ja ottaa pikku tirsat.




Ja jälleen jaksaa juosta ja touhuta, kun on pikkusen nukuttu. :D



Sellaista meininkiä tässä tuvassa. Eipä muuten mene enää kauaa kun M:llä alkaa piiiiitkä loma! Ja meidän kylpylä lomakin lähenee. Ens viikko tosin on vielä täynnä työtä ja tekemistä. Siitä kun selviää, niin ollaan jo kovastikkin loman tarpeessa.

Oon kovasti viime aikoina muuten miettiny tuon isomman pojan nukkumista. Kun poikaa ei enään saa päiväunille. Ja illalla kun kello lähenee 9:ää niin vauhti senkun kiihtyy. O:lla on aina menny hirmu kauan että hän on asettunu ja rauhottunu nukkumaan. 

Just tänään en meinannu saaha poikaa millään rauhottuun. Potkimista (kohteena äiti) ja riehumista jatkui sängyssä, lukuisista kielloista huolimatta. Aivan ku pojalla ei menis perille mikään tai hän ei ottas mua tosissaan..
Oon kokeillu sitäkin, että lähen pois huoneesta ja annan pojan yksikseen rauhottua. Ei auta sekään. Vieressä olo on tähän asti ollut kaikkein paras. Välillä poika saattaa nukahtaa, mutta säpsähtää n. 10 minuutin kuluttua hereille ja kun huomaa että en ole enään vieressä, niin siitäkö se huuto vasta alkaakin ja taas uuelleen sama nukutus rumba. Joo eihän tätä oo kestäny ku se vuosi varmasti jo.

Vielä voin kertoa, että Aatos nukkuu samassa huoneessa ja hän simahtaa aina ennemmin kuin Onni. Nukkuu omassa pinnasängyssä ja kun kerran laittaa tyynylle pään ja tutin suuhun sekä peiton päälle ja hetken silittää poskesta niin se riittää. Onni nukkuu meidän keskellä. Ei kirveelläkään poikaa saa omaan sänkyyn. Alan olla aika epätoivonen kohta, kun tätä rymyämistä jatkuu päivästä ja illasta toiseen.

Oisko jollain antaa vinkkiä? Vai onko tää nyt ihan normaalia?


12.5.2015

Multaa sormissa sekä alkuviikon tunnelmia



Tänään, kun ilta-aurinko alkoi painumaan mailleen,
minun piti päästä vielä ulos. Aloin laittamaan
kasvimaa laatikoita kesäkuntoon. Viime kesän jäljiltä laatikot olivat heinittyneet
aika pahasti, joten jouduin vaihtamaan mullat kokonaan.


Viime kesänä en tajunnut laittaa muoveja laatikoiden alle,
joten heinähän sieltä maasta kasvoi läpi.
Nyt laitoin muovit ja uudet mullat.
Siirsin viime keväänä istuttamani ruohosipulit myös
uuteen multaan.


Jospa nyt ei heinä kasvaisi läpi ja rikkaruohot
pysyisivät loitolla. Jätin vielä huomiselle kaksi 
laatikkoa urakoitavaksi. Kolmas oli muistaakseni
vielä isännällä tallissa jonakin laatikkona, taidan sen 
käydä sieltä pöllimässä. ;)

Nuihin on sitten mukava alkaa istutteleen
mieleisiään kasviksia ja juureksia.


Maanantaina vietiin pojat taas tilapäishoitoon. Sain aamulla nukkua
piiiitkään, aamupalan söin puol 12:sta. Kertaakaan ei tarvinut pyllyä
penkistä nostaa säntäilläkseen suuntaan tai toiseen. Nautin<3


Oma jaksaminen on kovasti koetuksella. Nyt on otettava
loppu rutistus, että saan viimeisetkin kouluhommat tehtyä.
Enää en jaksaisi yhtään tehtävää tai tenttiä, mutta en anna periksi!!

Joku teistä lukijoista varmasti ajattelee tai on joskus ajatellut, että
olen hirveän touhukas ja saan kaikkea aikaan.
Voin kertoa, että en ole viime aikoina
jaksanut oikeastaan mitään ihmeempää. Olen lopen uupunut
ja toivon vain, että kesä alkaisi ja pääsisin toipumaan tästä puurtamisesta.
Toivon, että olisi aikaa pysähtyä oikeasti kelaamaan kolmessa vuodessa tapahtuneita
asioita ja toipumaan niistä. 



 Ihan liikaa on tapahtunut, mutta eipä sille voi ite mitään.
Ympärillä on ollut onneksi ihmisiä, jotka ovat tajunneet meidän
uupumuksen ja elämän mahdottomuuden. Liika on aina liikaa.
 


Odotan jo kovasti, että tuo isäntä saa pyöräkortin taskuunsa,jotta 
päästään kahestaan huristelemaan. 


Joku päivä sitten löysin kotikaupunkini MuotiOjasta farkkupäiviltä
ihan täydelliset farkut. <3 Eikä kustantanutkaan montaa euroa.


Haavanhoito ja haavanhoitotuotteet on olleet viime viikot mielessä.
Monta tehtävää on väännetty haavanhoidosta
ja koululla asti käyty esittämässä tehtävää. 

Näin opintojen
loppupuolella sitä huomaa, miten ei enään jännitä paljon yhtään mennä
esittämään jotain tehtävää. Kaippa sekin on sitä 
ammatillisuuteen kasvua, kun rohkeus pilari nousee
edes hitusen. ;)


Nämä mapit joutaa kohta yläkaappiin, kunhan se 210op. tulee mittariin.
4.6 olis sellanen DeadLine, johon mennessä pitäis olla pisteet kasassa.
Eiköhän? Ja jos ei jostain kumman syystä olekaan, niin ei se mun elämää
kaada.