18.5.2015

Vertaistukitapaaminen


16.5.2015 Meillä oli jälleen Jokilaaksojen down-lasten vertaistukitapaaminen. 
Tällä kertaa nähtiin Oulaisissa Jauhinkankaan koululla. Paikka oli mitä parhain järjestää
tällainen tapaaminen, koska tilaa riitti ja keittiö löytyi. 

Meillä on ollut tapana, että jokaisella paikkakunnalla pyrittäisiin järjestämään 
tapaaminen ja se, joka haluaa omalle paikkakunnalleen tapaamisen ottaa, niin järjestää
tilavarauksen ja ilmoitukset Downiaisten sivuille. Tarjoamiset on tuotu aina nyyttäriperiaatteella,
syömistä on ollut niin suolaista kuin makeaakin. Pientä naposteltavaa ja vähän suurempaakin leivonnaista. 


Tällä kertaa kokoonpanossa oli mukana yhteensä 7 down-lasta. Sisaruksiakin on aina ollut matkassa. Oli jälleen ihan mahtava nähdä! <3 Koskaan ei ole tapaamisesta tarvinut lähteä reppu tyhjänä kotiin, vaan aina on saanut uutta vinkkiä ja neuvoa toisilta. Jos ei muuta, niin perspektiiviä kehitysvammaisen lapsen kanssa elämiseen.

Tällä kertaa havahduttiin oikeen siihen, että miten tärkeitä nämä tällaiset 
vertaistukitapaamiset on. Ihan huikeaa, että just meidän alueelta löytyy tällainen rakas joukko näitä muruja ja heidän vanhempiaan. Näistä pidetään kyllä kiinni aina.

Jo nyt koen olevani paljon rikkaampi, kun olen saanut vauvasta asti seurata muiden tenavien kasvua ja kehitystä. Jokainen on kehittynyt niin omaan tahtiinsa. Erityisesti ollaan toivottu, että saataisiin mukaan jo vähän isompiakin down-lapsia. Tällä kertaa saatiin mukaan yhden isomman lapsen äiti, jolta kyllä saikin korvaamattomia neuvoja asioihin. Kiitos! <3 Otahan ensi kerralla lapsikin mukaan. ;)


Aatos ei vielä hoksaa, että mihin ollaan lähössä kun kotona kerron että lähdetään sun kavereita katsomaan. Mutta aina paikanpäällä hän on hyvin äkkiä lähtenyt leikkeihin mukaan ja aivan kuin tunnistanut lapset tutuiksi.

Muutaman tunnin leikkimisen ja syömisen jälkeen sitä ollaan jo aika poikki. Päiväunet maistuivat tapaamiseen tullessa ja jälleen sieltä pois lähtiessä.


Seuraavan kerran nähdään Ii:n kaupungissa kesäkuun aikana. Jos olet uusi ja kiinnostunut tulemaan mukaan toimintaan, niin otahan rohkeasti minuun yhteyttä. Kerron mielelläni lisää. :)

1 kommentti:

  1. mahtava juttu! just tällasta kaipaan iteki,täällä taitaa olla vähän hakusassa. Ehkä mä syksyllä innostuisin alottelemaan ;)

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3