2.7.2015

Aurinkoinen päivä kotosalla


Tänään aurinko ja lämmin ilma ovat hellineet. <3
Ollaan otettu ihan rennosti vain kotosalla ja oltu oikeastaan ihan koko päivä ulkona.


Minun valmistujaisjuhlia ja Onnin 3-v synttäreitä
 olisi ollut tarkoitus viettää nyt viikonloppuna.
Joudutaan kuitenkin siirtämään juhlien ajankohtaa.
Kyllä harmittaa, mutta eiköhän niiden aikakin parin viikon
sisään ole. :)


Poikien kans on ihana käydä touhuamassa rannalla, vaikka merivesi
ei vielä niin lämmintä ole, että sielä pystyisi uimaan<3

Ja voi miten pojatkin nauttii rannalla. Hymy on korvissa
ja A istahtaa samantien hietikolle ja alkaa tonkimaan
ja kaivelemaan paikkoja.

 Huomenna ja perjantaina pitäisi olla
vielä tosi lämpimät päivät, joten taietaan suunnata eväiden kans
huomenna rannalle.



Syönnitkin on hoidettu ulkoilmassa. :)



Isompi lähti isän kans mummolassa käymään ja minä jäin iltapäiväksi
ottamaan arskaa pienemmän kans.

A nukkui ensin rattaissa ja tuli sitten vielä jatkamaan päiväunia minun
mahan päälle. 

Voisko elämää enään rennommin ottaa? ;)





KASVIMAALLA


Vielä pieni kurkistus pitkästä aikaa kasvimaalle. 
Sielläkin on vihdoin tapahtunut kasvua. 

Tuossa ensimmäisessä laatikossa kasvaa salaattia useassa rivissä,
sekä kolme riviä porkkanaa vasemmalla.



Salaattien kasvua odotan malttamattomana. 
Tänä kesänä kaikki on niin myöhässä.
Kylmät säät on edesauttanu tässä asiassa
kyllä onnistuneesti.. :((



Ruohosipuli ja keltasipulit kasvavat hyvin.


Herneet kasvaa siistissä riveissä nopeaa vauhtia. 
Ovathan ne O:n ja isännän istuttamia. ;) 
Kohta saahaan alkaa kai
askartelemaan tukikeppejä.


Viimeiseen lootaan istutin vähän perunaa sekä
tilliä yhden rivin. Tilli vaan ei oo oikeen kasvanu :(
Epäilen, että muurahaiset ovat aiheuttaneet tillin kuolemisen.


Vai osaako joku kasvimaaihminen sanoa
miksi tilli ei ole kasvanut kuin yhdestä kohdasta ja muu
rivi on kuollut?


6 kommenttia:

  1. <3 voimia kaiken keskelle <3 jaksamis-halit kans <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi sinä se olet niin ihana kun jaksat aina vain tsempata<3 kiitos siitä! Eiköhän asiat aina tuppaa järjestymään. Kuhan nyt sais tapahtuneet kuntoon ennen kun tulee taas uutta ja uutta asiaa päälle..:/

      Poista
  2. Olisit jättäny kirjottamatta että jotain merkittävää on tapahtunut. Ärsyttävää lukijan ja blogin seuraajan kiusaamista. 😞 muuten kyllä tykkään blogista ja olen ahkera seuraaja. 😊 suviakin seurailen ja kommentoisin mutta se on estetty anonyymeilta. 😊 ihanaa kesän jatkoa molemmille. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella pahoillani asiasta! :( En tullut ajatelleeksi tarpeeksi, kun kirjoitin menemään ajatuksen virralla. Poistin kohdan tekstistä, jotta kukaan muu ei enään ärsyynny. Toivottavasti en aiheuttanut sinulle sanoillani sitä, että et enään halua tulla seurailemaan meidän elämää. Ihanaa kesänjatkoa myös sinulle anonyymi! <3 Nautitaan jokaisesta aurinkoisesta ja lämpimästä hetkestä, jos sellaisia tulee. :)

      Poista
  3. No Tottakai jatkan blogin seuraamista! :) ei se tuo nyt niin kauhea juttu ollut. :) joo toivotaan että saatais vähän enemmän kesäisiä päiviä. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania poikia ja kiva kun on saatu vähän helteitäkin! :) kasvimaatkin vihertää hyvin jo siellä'

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3