27.8.2015

BLOGIN LIITTÄMINEN JOHONKIN ISOMPAAN KOKONAISUUTEEN


Miltä tuntuisi jos oma blogi kuuluisi johonkin blogiyhteisöön? 
Mitä siitä saisin enemmän kuin nyt?
Vaatisiko blogin pito tuplasti enemmän työtä silloin?
 Mitä mieltä olen yhteistyöpostauksista
ja tuotelahjoituksista? Muuttuuko blogi ärsyttävän
kaupalliseksi ja lukijoita kalastelevaksi?




Tällaisia asioita olen pyöritellyt mielessäni lähiaikoina hyvin paljon. 
Mielessäni on ollut oikeastaan koko kesän ajatus,
 että kuinka mukavaa olisi jos pääsisin esimerkiksi 
johonkin blogiyhteisöön mukaan. Tästä on tullut niin iso osa elämää. 
Joka päivä aikaa vierähtää blogin parissa niin paljon, 
että olisi tästä mukava joskus saada esimerkiksi kokeilumielessä jotain pojille. 
Haluaisin myös tuoda erityislapsiperheen arkea
 yhä enemmän tutummaksi kaikille blogien lukijoille.


Vielä ainakaan minua ei ole mihinkään mukaan kysytty.
 Jään odottelemaan yhteydenottoa. :D 
Jos sellaista ei tule, niin sitten näin on hyvä.






Täytyy myöntää, että välillä tämä blogin kirjoittaminen
 tuntuu niin tyhjälle, kun olet ikäänkuin ihan yksin ja tyhjänpäällä.
Mistään et saa ideoita asioille. Ja oishan se ihan kiva 
päästä joskus kokeilemaan jotain tuotetta ja tekemään yhteistyötä..
 Vaikkapa erityislapsille tai heidän perheilleen 
suunnattuja juttuja olisi kiva saada testiin.
 Sellainen kamppanja ois oikeesti ihan HUIPPU! !
 Vielä en ole sellaiseen törmännyt.


Kantani tuli varmaan kaikille selväksi eli en todellakaan pidä 
sitä huonona juttuna, jos blogi kuuluu johonkin yhteisöön. Ja blogilla on ikäänkuin
koti, jossa se sijaitsee.
 Silloin tällöin on kiva lukea muiden yhteistyöpostauksia ja 
klikkailla linkkejä. En todellakaan ole niitä vastaan. 
Tietysti liika on aina liikaa ja jos blogista ei mitään muuta 
sisältöä löydy kuin mainosta, niin ei sellaiset kiinnosta.




Aitous ja rehellisyys ovat edelleen niitä asioita joista itse pidän blogeissa.
En kaipaa mitään kiilloteltuja kuvia toisten elämästä. 
Viime vuosina on ollut niin rankkaa, että 
olen itse hakenut täältä pelkästään vertaistukea.
Ilokseni olen huomannut, että muutamat
huiput erityislapsi - blogit, joita itse olen pitkään
seuraillut, ovat päässeet askeleen eteenpäin täälä 
Internetin ihmemaailmassa.


Jos haluat ottaa minuun yhteyttä,
laita viestiä osoitteeseen:

talojameri@hotmail.com

 



25.8.2015

MENOSSA KESÄN PARHAIMMAT PÄIVÄT





Me ollaan nautittu näistä kesän parhaimmista
päivistä! Tehty yhdessä kaikenlaista,
vietetty aikaa Pohjaskarilla, oltu merenrannalla ja käyty
tapaamassa vertaisia Ylivieskassa ja vierailtu mummuloissa .. <3




Eilen pojat uskaltautui jo uimaan meressä.
Nyt se vesi on lämmintä! 

Ihana kesäinen meri ja niin lämmin.
Tällainen kun se olisi aina<3




Itse istutettuja ja kasvatettuja kukkasia.
Unikkojen kukinta aikaa.


Näistä en edes tiedä mitä ovat,
mutta kauniita ne on.
Kylvin sellaisen sekasiemen-pussin kesäkukkia.



Välillä on iltaisin puistoiltu täälä kaupungissa.

Alakuva on mielestäni jotenkin aivan ihana. 
Kuvaa meidän A:ta hyvin.
Mennään ja painellaan täysillä ennalta arvaamattomaan
suuntaan.



Lauantaina kävin poikien kanssa Ylivieskassa Down-lasten
vertaistukitapaamisessa. Mukaan nappasin minun siskon,
 joka on A:n kummitäti. Oli ihana saada sisko mukaan<3

Koolla oli mukavan pieni ryhmä porukkaa ja
juttua riitti. Parisen tuntia oltiin koolla
ja sitten katsoin aiheelliseksi lähteä ajelemaan mummulaa
kohti, koska pojat alkoi olemaan jo niin väsyneitä.



Mummulassa oltiin ja touhuttiin koko loppuilta. 
Ilta-auringon laskiessa takapenkillä olikin tällainen näky. :D
Taisi mummulareissu tehdä tehtävänsä.


Kiitos Kannelille vielä,  kerrankin minä voitin jotain mieluista.
Kyllä se blogi-arvontoihin osallistuminen kannattaa.
Näistä on iloa varmasti pitkäksi aikaa! <3



Minulla on ollut jo viikon ajan jonkinlainen allerginen reagtio
tai rehellinen kesäflunssa päällä.
Alkoi poskionteloiden jomotuksella. Ääni on käheä ja vihreää
räkää saa olla niistämässä koko ajan. Pää on kipeä
ja niistäessä pyörryttää. Olo on ollut myös tosi voimaton.
Duactia ja Buranaa olen välillä ottanut.

Jokainen askel sattuu, mutta silti aion nauttia näistä viimeisistä
auringontäyteisistä päivistä ja ennenkaikkea
olla ulkona.
Jospa tänään uskaltaisi itsekin pulahtaa mereen. :) 
Illalla on vielä tiedossa kutsut, joille pitäisi keretä.

21.8.2015

ESIKOISEN ERITYISYYDESTÄ


Vuosi sitten 21.8 otettuja kuvia<3


Sain toiveen, että kertoisin isomman pojan erityisyydestä ja kehityksestä jotain. Tämä aihe on muhinut itselläkin mielessä siitä asti, kun O täytti 3-vuotta. Jotenkin isomman pojan asiat ovat juurikin niitä, jotka itsellä on tuola pääkopassa vähän hajallaan. Ja niin ne on papereissa ja kansioissakin. Missä mennään? Mitä tutkimuksia on tulossa? Milloin puheterapia alkaa? Onko kohtauksiin viittaavaa ollut? Ja ennen kaikkea mennäänkö normaalissa kehityksessä ja mikä on normaalia?

Mutta siis, missä mennään tällä hetkellä? Poika täytti heinäkuun alussa 3-vuotta. Vähän aikaa piti harjoitella näyttämään erimäärä sormia kuin 2-vuotiaana. Tämä oli hupaista seurattavaa. 3-vuotissyntymäpäivän kunniaksi meidän O:sta tuli niin iso, että hän siirtyi meidän sängystä omaan sänkyyn nukkumaan sekä yövaippa jäi melkein kokonaan pois (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Tyhjillään ollut sänky siirrettin ihan meidän sängyn viereen ja niin poika tyytyväisenä kömpi omaan sänkyyn peiton alle. Vielä ennen kuin uni sai otteen piti sormilla näyttää, että 3-vuotta ollaan.



Kyllähän poika osaa valtavasti asioita ikäisekseen, vaikka asioissa puutetta onkin. Yksi erityispiirre hänellä onkin, että hän on aina askeleen edellä muita. Vasta kun minä olen alkamassa ajattelemaan jotain asiaa, hän sanoo sen jo ääneen. Vastikään kuulin kokeneelta neurologilta, että tällainen käyttäytyminen on hyvin tyypillistä neurologisille lapsille ja he saattavat olla monesti tosi älykkäitä.




Jos nyt poika pitäisi luokitella johonkin ryhmään, niin hän kuuluisi neurologisten oireiden ryhmään. Oireet ilmenevät niin fysiologisesti kuin kognitiivisesti. Aivoverenvuoto aiheutti sen, että O:lla ei ole oikeaa talamusta ollenkaan. Infarktikin jätti pitkän jäljen päälakilohkoon. Meille on alusta asti sanottu, että O:n kehitystä ei voi ennustaa. Aivoverenvuodon ja infarktin seuraamuksia ei voida tarkasti sanoa. On vain sanottu, että vuotoalue on puheentuoton ja erilaisten käyttäytymistä säätelevien toimintojen alueella. Tänä päivänä nämä neurologin sanat ovat näkyneet juurikin puheen kehityksessä ja käyttäytymisessä jollainlailla. Sekä tietysti meille painotettiin, että epilepsia voi puhjeta jossakin vaiheessa. Meillä se puhkesi reilu 1-vuotiaana. TÄÄLTÄ voit lukea kirjoituksen pojan ensimmäisestä kohtauksesta.




Puhetta pojalla tulee pelkästään sanojen muodossa. Lauseiden muodostus ei vielä onnistu. Puheterapeutin tutkimukset ovat tulossa OYS:n vasta marraskuussa. Neuron poliklinikalta on kuitenkin määrätty O:lle puheterapiaa ja se onkin alkamassa nyt syyskuussa. Puheterapeuttikin löytyi tosi vaivattomasti. Toisin sanoen palveluohjaaja hommasi sen meille yhdessä minuutissa. Odotan tosi innolla sen alkamista, koska tuloksia sillä saadaan varmasti aikaan. 

O:n puheesta saa kyllä selvää, mutta joskus on tosi vaikea ymmärtää mitä poika tarkoittaa, kun hän sanoo vain yhden sanan. Se sana saattaa liittyä johonkin monta viikkoa tapahtuneeseen asiaan ja poika muistaa sen sieltä. Hän ei vain osaa selittää asiaa monella sanalla. Sanoja myös toistellaan peräjälkeen monta kertaa. Ja minä toistan pojalle perässä. Joskus ei millään jaksaisi tuota jankkausta. Onkohan tuo jonkinlaista junnaamista?

Erityisesti autossa O innostuu puhelemaan itsekseen "omaa kieltä". Se on semmosta sönkkäämistä, sanoja tulee sekalaisessa järjestyksessä eikä puheessa ole mitään loogisuutta. Toinen tilanne missä poika keskittyy puhelemaan on sellainen, kun hän leikkii yksin vaikkapa autolla. Näitä tilanteita on hupainen seurata ja kuunnella. Jospa sitä "oikeaa" puhettakin alkaisi vielä joskus tulemaan.




O on ehkä tavallista energisempi ja menevämpi lapsi. Säntäilee välillä sinne sun tänne ja on kyllä varmasti aina tilanteen tasalla. Tosin Orfiril long epilepsialääkkeen purun jälkeen poika rauhoittui talvella silmin nähden. Lääkkeen aikana hyppi melkein seinille ja oli sellainen sähköjänis. Onneksi tilanne on siitä parantunut, huh. Meillä olis viime keväänä pitänyt olla osastolla Psykologin tutkimukset, jossa oltaisiin tutkittu pojan neuropsykologista puolta, mutta ne jostain syystä peruttiin. Oisko ollut psykologi sairaana tai muuta vastaavaa. Sen jälkeen uutta aikaa ei ole varattukaan. Ehkä tällä hetkellä odotetaan, että poika kasvaa ja tutkimukset tehdään tarpeen mukaan. Epilepsialääkkeet vaikuttavat varmasti jollainlailla pojan käyttäytymiseen ja energisyyteen. Vielä puoli vuotta sitten O:n epilepsia ei ollut hoitotasapainossa, joten jo se itsessään teki pojasta levottoman. 

Aivoverenvuodon ja infarktin jälkeen vasen puoli pojan kehosta halvaantui. Kuntoutus alkoi välittömästi sairaalassa jo vauvana ja jatkui aina 1-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen fysioterapiaa ei ole tarvittu, koska liikkumisessa tämä puoliero ja vasemman puolen jäykkyys ei ole enään näkynyt. Kaiken kaikkiaan O on motorisesti taitava lapsi. Eikä huolta tasa-painosta, ketteryydestä tai muusta ole ainakaan meillä tällä hetkellä.


Pojalla on menossa vasta kolmas takarengas pyörässä. En ymmärrä miten se saa sen aina hajalle. Pyörä on ollut kyllä niin rajussa käytössä, että päätettiin että ostetaan seuraavat polkupyörät ihan vaan käytettynä. :D



Mitä epilepsiaan tulee, niin yhtään isompaa kohtausta ei ole tullut tammikuun jälkeen. Yksi tosi epäselvä tapahtuma oli toukokuussa Oulun Edenissä sopeutumisvalmennus kurssilla. Kun ei ole itse nähnyt arveltua kohtausta, on vaikea sanoa oliko kyseessä epileptinen kohtaus vai ei. Olen vain itse mielessäni toivonut, että jospa ei olis ollut.

Voi siis sanoa, että nyt on ollut puoli vuotta kohtauksetonta aikaa. Aika uskomatonta! * kop kop* Kohtausten suhteen itselläkin on ressi helpottanut. Ei ole tarvinut olla joka viikko enään soittelemassa 112, kun kohtaus ei menekään ohi pelkällä Stesolidilla. Toki stessut kulkee pojan mukana vieläkin koko ajan. Hoidossa on oltava varalta myös 2kpl peräruiskeita lääkekaapissa. Koskaanhan ei voi tietää milloin tulee päivä tai yö, kun kohtaus yllättää. Mutta sitä ei ressata. Tulee jos tulee ja se tietää sitten sitä, että Keppra annosta on luultavasti nostettava isommaksi.







Puheen viivästymä on aiheuttanut O:ssa aika ajoin turhautumista, kun kukaan ei ymmärrä ja varsinkin toisten lasten seurassa oleminen on ollut hankalaa. Tämä on ilmennyt lievänä aggressiivisuutena. Olen itse huomannut, että mitä enemmän pojalle on tullut sanoja, sen vähemmän on ollut sellaista käyttäytymisongelmaa. Kun ihminen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi, niin eihän siihen muita konsteja yleensä tarvita.

Toki esimerkiksi julkisilla paikoilla vieraskin ihminen saattaa huomata, että O:ssa on jotain erityistä. Kaupassa äänet kuuluu toiseen päähän rakennusta, melkein jokaista ihmistä moikataan ja sitä rataa. Pyöräillessä pitää pysähtyä ihmettelemään jokaista vastaan tulevaa ja tietysti moikat vaihdetaan. :D Matka saattaa pysähtyä ulkoillessa yhtäkkiä ja juututaan johonkin asiaan. Kirjastossa olen huomannut, että jotkut tätit seurailee poikien touhuja tarkkaan. En tiedä mitä he seurailevat vai lähteekö meistä vain niin paljon ääntä. 




Jokainen lapsihan on omanlaisensa, paras juuri sellaisenaan kuin on. <33 Olen aina halunnut pitää O:ta samanlaisena kuin kaikki muutkin lapset. Aina se ei vain onnistu. On nöyrryttävä siihen, että tarvitaan erityistä tukea joissakin asioissa.

Emme myöskää pysty itse vaikuttamaan O:n kehitykseen kummoisesti, eivätkä vanhemmat terapeutteja olekaan. Aivoverenvuodon ja infarktin syytä ei varmaan koskaan tulla saamaan selville, mutta olen jo tottunut siihenkin tosi asiaan. Tärkeintä on rakastaa lasta sellaisena kuin hän on ja antaa tuki ja turva kasvussa, ennen kaikkea olla vanhempi lapselle.


Siinä tuli jo melkoisesti asiaa. 
Ihan varmasti jotain jäi kertomatta,
mutta kerroin ne mitä mieleen tuli.

Jäikö sinulla mielenpäälle vielä jotain?
Kerroinko jonkun asian liian vaikeasti?

19.8.2015

ITSETUTKISKELUA


Tämän kirjoituksen aiheena on omaishoidonvapaat ja pohdintoja esimerkiksi siitä, että onko minulla oikeus viedä poikia viikonlopuksi hoitoon ja olla itse ihan vain kotona. Onko yksi hoitoviikonloppu kuukaudessa kuntouttavan hoidon (n.4 päivää/viikko) lisäksi liikaa pojille? Päiväkotipäivät ovat pojilla vähän lyhennettyjä. Eli 8-8:30 alkaa aamu ja 14-15 haetaan kotiin.


Faktana voin kertoa tähän alkuun, että mitä omaishoidonvapaat tarkoittavat? Olen poikien omaishoitaja, koska pojat ovat paljon haasteellisempia lapsia verraten terveisiin samanikäisiin lapsiin. Heidän hoito on luokiteltu rasitukseltaan niin isoksi, että saan heistä omaishoidontukea. Omaishoidontukeen kuuluu 3 vuorokautta vapaita kuukaudessa.


Viime viikonloppuna olin omaishoidonvapailla pe-su välisen ajan. Vein pojat, jo tutuksi tulleeseen ihanaan perheeseen, hyvillä mielin perjantai aamuna. Isommalla pojalla tuli jo autossa muutama kyynel ja halu päästä takaisin kotiin, mutta hyvin se sitten lopulta meni. Kun äiti poistui paikalta, loppui pojan itku siihen. Pienempikin osaa jo osoittaa omaa tahtoa aika voimakkaastikin. Tällä kertaa A kuitenkin jäi tosi hyvin hoitoon. Vähän piti äitin perään tietysti lähteä juoksemaan. Isäntä on ollut muilla kerroilla myös viemässä poikia, tällä kertaa oli töissä.




Minulle tämä oma aika on itsetutkistelun aikaa ja lepäämistä. Yhtäkkiä aikaa onkin vain itselle. Siinä kerkeää mielessä kelailemaan jos jonkinmoisia asioita.

Samalla tulee sellainen tyhjyys, että jotain puuttuu. Vaikka tiedän, että nuilla kahdella rakkaalla on hoidossa kaikki paremmin kuin hyvin, niin silti en esimerkiksi tänä viikonloppuna tahtonut päästä ollenkaan siitä kurjasta mielentilasta pois. :( Mietin vain kuinka huono äiti olen, kun teen tällaista. Ja jaksaahan ne kaikki muutkin.. ja sitä rataa...




Mietin jopa, että teenkö oikein kun vietän omaishoidonvapaita kotona? Tekeekö tämä itselle tai lapsille edes hyvää? Aiheuttaako tällainen järjestely pojille liikaa stressiä elämään?

Voin kertoa, että meillä ei poikien kanssa ole tällä hetkellä mitään rauhallista tai helppoa. Kummassakin on omat haasteensa, vaikka haluaisin aina ajatella että ei nuitten kans ole mitään erityistä. Pienempi on kasvanut koko ajan hurjaa vauhtia ja vauhti sen mukana. Vaarantajua ei ole ollenkaan, joten silmät on pakko olla selässäkin. Kaiken kukkuraksi  A:lle ei mene oikein mikään kielto perille, niinkuin normaalille lapselle. 

Tällä hetkellä minulla ei ole päivisin hetken rauhaa, jos pojat on kotona. Toisin sanoen ruuanlaitto on sitä, että heitän Saarioisten jäiset potut vuokaan ja kinkun ja kerman sekaan ja thats it. ;) Koko ajan on tehtävä jotain, jotta homma pelaa ja pojat pysyvät edes vähän aikaa poissa toistensa kimpusta, eivät karkaa ulos ja kämppä pysyy pystyssä.


Mitenkähän tai mitähän tästä elämäntilanteesta nyt kertoisi tarkemmin. Onhan se sanomattakin selvää, että tällaisessa pienessä kämpässä tulee lapsetkin hulluiksi jos ei ole tekemistä tai pääse ulkona käymään. Mutta kun minusta vain tuntuu koko ajan sille, että nuo kaksi ei osaa ollenkaan olla ilman aikuisen tukea. Minun täytyy olla ohjaamassa leikkeihin ja sen saman siliän tien kun jokin leikki saahaan pystyyn, niin se menee lörinäksi kun A alkaa repimään isompaa tukasta tai nipistelee tai heittelee kaikki palikat seinään. Noh, eipä siitä sitten tuu mitään kun minun pitää ottaa A syliin, jotta O saa leikkiä. Lähden yleensä pienempi kainalossa toiseen huoneeseen. Kohta seuraa O perässä ja homma on taas sama.

Täälä kaupungissa ei olekaan niin itsestään selvyys lähteä sinne ulos.. Isompi on jo tottunut siihen, että saa pyöräillä ja leikkiä pihalla Pohjaskarilla. Minä näen ikkunasta missä poika ajelee, joten ei välttämättä tarvitse sännätä heti ovesta perään. A:ta en tietystikään päästä Pohjaskarillakaan hetkeksikään silmistä, enkä päästä ulos ilman, että itse seuraan tiivisti perässä. Onneksi tämä kaikki on väliaikaista!!

Onhan sanomattakin selvää, että minullakin täytyy olla vapaata edes kerran kuukaudessa. Ja jos se ei muuten järjesty, niin näillä omaishoidonvapailla ainakin. Mutta silti vain pyörittelen tällaisia syyllisiä ajatuksia mielessä. 


EDIT: MIEHEN OSALLISTUMISESTA (kun sitä kysyttiin)

Mies osallistuu meillä kotihommiin aina kun kerkeää töiltään. Ilokseni olen huomannut täälä kaupungissa, että mies on halunnut lähteä poikien kanssa ulos ja minä jään vaikkapa tekemään sillä aikaa sitä ruokaa. En ole tietystikään yksin tässä talossa pitämässä huolta pojista, vaan on minulla tuo toinen puolisko tukena. Tosin koen että se olen minä, jolla on se päävastuu poikien asioissa. Mies on töissä ja tekee kolmivuorotyötä kaiken lisäksi. Nyt on vielä tuo remontti, joten miehellä menee sieläkin aikaa melkein joka päivä. Onhan miehenkin levättävä joskus. Ja se joskus on yleensä silloin, kun mies  on kotona.



Kuulostaako tutulle? 

Te muut leijonaemot, 
millaisia ajatuksia teillä liikkuu pääkopassa,
 kun olette omaishoidonvapailla?

14.8.2015

MUSTIKKA BRITA-KAKKU


Brita-kakku on monelle kesän kohokohta. Niin se on minullekin ja varsinkin, kun
sen saa tehdä tuoreista mustikoista. Heinäkuussa teen tätä perinteisesti tietysti mansikoista.
Brita-kakku on suussasulavan maistuvaa ja hyvä vaihtoehto perinteiselle täytekakulle. Marenkinen pinta on ihanan rapsakkaa. Suosittelen! <3

 



MUSTIKKA BRITA-KAKKU


 Pohja:

125g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista (säästä valkuaiset marenkiin!)
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää
vuorotellen maidon kanssa taikinaan.

3. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.


Marenki:

2 valkuaista
1½ dl sokeria

1. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

2. Marenki on valmista, kun se pysyy kipon ollessa ylösalaisin
kulhossa!!

3. Levitä marenki pohjan päälle.

4. Paista 175° noin 20-25 minuuttia tai kunnes 
marenki on kauniin ruskeaa.


Täyte:

1 prk vispikermaa
1 prk vanilja rahkaa 
ripaus sokeria
mustikoita fiiliksen mukaan

1. Kokoa kakku siten, että leikkaa jäähtynyt kakkupohja
kahtia. Laita pohjimmaisen kerroksen päälle täytteestä ja mustikoista puolet.
2. Laita toinen kakkulevy päälle ja lisää loppu täyte.
3. Lisää täytteen päälle loput mustikat. Halutessasi
voit laittaa päälle koristeeksi mintun-lehtiä tai suklaahippusia yms.
 




Minun mustikkasaalis jäi tällä viikolla aika säälittäväksi, 
mutta jospa ensi viikolla löytäisin enemmän täältä meiltä päin.

Veljen kanssa kävin kotikaupungistani poimimassa
nuo mustikat mitkä kakkuun käytin.
Pojat touhusi sillä aikaa mummulassa.

Minun rakkaat villiviikarit! <3
Kuinka paljon rakastankaan nuita kahta,
niin paljon etten löydä sanoja.


Aurinkoista viikonloppua jokaiselle 
rakkaalle lukijalle! <3
 

13.8.2015

TORSTAI

Koti-ikävä.
Mieli lepää Pohjaskarilla
ja meren kohina rauhoittaa.

Puutarhaani sain hoitaa
tänään.
Lasten riemu oli valtava,
kun pääsivät kotipihalle.

Syksy tekee kovaa kyytiä
tuloaan, estää ei voi.

Jospa pian takaisin kotiin.
Ikävä on suuri<3










10.8.2015

PIZZA ILMAN HIIVAA


PIZZAPOHJA ILMAN HIIVAA

 3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 ½ dl vettä
2 rkl oliiviöljyä


1. Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin.
2. Lisää maito vesi ja oliiviöljy. 
(Oliiviöljyn voi korvata sulatetulla margariinilla yms)
3. Alusta taikina kulhossa ja anna vetäytyi vähän aikaa. 
4. Kauli tai painele taikina käsin leivinpaperille pellille ja
anna kohota.





TÄYTTEET


 Tällä kertaa laitoin pizzapohjan päälle:

 Lidlin tomaattipyrettä

ylikypsää kinkkua

salamia

tomaattia

tuoretta persiljaa

päälle juustoraastetta 
ja pizzamaustetta


Pizza onnistui siis täydellisesti ilman hiivaakin. 
Tämä on mielestäni jopa parempaa kuin
hiivalla leivottu.

Jos kärsit helposti närästyksestä, niin
tämä on oiva vaihtoehto hiivattomaan ruokaan. ;)



8.8.2015

IHANA LAUANTAI


Lauantai aamu osoittautui oikein lämpimäksi täälä meillä päin.

Herättyämme suunnattiin auton nokka kohti Pohjaskaria koko kokoonpanolla.
Vastassa oli rakkaat kotimaisemat. <3

Isännänviiri lepatteli leudossa tuulessa.









Poikien kans fiilisteltiin ulkona. 
Syötiin jätskiä ja juotiin pillimehua.


Ajeltiin nurmikkoa ja kerättiin vähän risuja nurmikon
leikkuun tieltä. Pojat otti leikkimökin
ja omat lelut haltuunsa.



Väliaikaisasunnolle saavuttua,
kaikilla oli jo hirmuinen nälkä. Eilinen kalakeitto
oli muhinut jääkaapissa ja maistui nälkäisille.

Syönnin jälkeen myös uni maistui pojille.



Iltapäivällä aloin värkkäämään vielä pizzaa päivälliseksi.

Tein tällä kertaa täysin hiivattoman pizzapohjan.

Haluatteko ohjeen? :)
Teen erillisen postauksen, jos haluatte.





Ai että, hyvää siitä tuli! <3
Maistui isoille ja pienille.

Pizzan jälkeen lähdettiin vielä pyörälenkille koko sakilla.
Täälä kaupungissa on niin mukava käydä kattelemassa
paikkoja pyörän selän päältä.

Ihana lauantai päivä on painunut jo voiton
puolelle ja pojat ovat nukkuneet kohta
parisen tuntia.
Taidan itsekin kaivautua peiton alle
ja laittaa silmät kiinni.

Huomenna on taas uusi päivä ja uudet 
jutut. Mitään suunnitelmia ei ole.
Päivä kerrallaan eläminen on parasta<3
Ei stressiä turhasta ja sovittujen asioiden peruuntumista.