19.8.2015

ITSETUTKISKELUA


Tämän kirjoituksen aiheena on omaishoidonvapaat ja pohdintoja esimerkiksi siitä, että onko minulla oikeus viedä poikia viikonlopuksi hoitoon ja olla itse ihan vain kotona. Onko yksi hoitoviikonloppu kuukaudessa kuntouttavan hoidon (n.4 päivää/viikko) lisäksi liikaa pojille? Päiväkotipäivät ovat pojilla vähän lyhennettyjä. Eli 8-8:30 alkaa aamu ja 14-15 haetaan kotiin.


Faktana voin kertoa tähän alkuun, että mitä omaishoidonvapaat tarkoittavat? Olen poikien omaishoitaja, koska pojat ovat paljon haasteellisempia lapsia verraten terveisiin samanikäisiin lapsiin. Heidän hoito on luokiteltu rasitukseltaan niin isoksi, että saan heistä omaishoidontukea. Omaishoidontukeen kuuluu 3 vuorokautta vapaita kuukaudessa.


Viime viikonloppuna olin omaishoidonvapailla pe-su välisen ajan. Vein pojat, jo tutuksi tulleeseen ihanaan perheeseen, hyvillä mielin perjantai aamuna. Isommalla pojalla tuli jo autossa muutama kyynel ja halu päästä takaisin kotiin, mutta hyvin se sitten lopulta meni. Kun äiti poistui paikalta, loppui pojan itku siihen. Pienempikin osaa jo osoittaa omaa tahtoa aika voimakkaastikin. Tällä kertaa A kuitenkin jäi tosi hyvin hoitoon. Vähän piti äitin perään tietysti lähteä juoksemaan. Isäntä on ollut muilla kerroilla myös viemässä poikia, tällä kertaa oli töissä.




Minulle tämä oma aika on itsetutkistelun aikaa ja lepäämistä. Yhtäkkiä aikaa onkin vain itselle. Siinä kerkeää mielessä kelailemaan jos jonkinmoisia asioita.

Samalla tulee sellainen tyhjyys, että jotain puuttuu. Vaikka tiedän, että nuilla kahdella rakkaalla on hoidossa kaikki paremmin kuin hyvin, niin silti en esimerkiksi tänä viikonloppuna tahtonut päästä ollenkaan siitä kurjasta mielentilasta pois. :( Mietin vain kuinka huono äiti olen, kun teen tällaista. Ja jaksaahan ne kaikki muutkin.. ja sitä rataa...




Mietin jopa, että teenkö oikein kun vietän omaishoidonvapaita kotona? Tekeekö tämä itselle tai lapsille edes hyvää? Aiheuttaako tällainen järjestely pojille liikaa stressiä elämään?

Voin kertoa, että meillä ei poikien kanssa ole tällä hetkellä mitään rauhallista tai helppoa. Kummassakin on omat haasteensa, vaikka haluaisin aina ajatella että ei nuitten kans ole mitään erityistä. Pienempi on kasvanut koko ajan hurjaa vauhtia ja vauhti sen mukana. Vaarantajua ei ole ollenkaan, joten silmät on pakko olla selässäkin. Kaiken kukkuraksi  A:lle ei mene oikein mikään kielto perille, niinkuin normaalille lapselle. 

Tällä hetkellä minulla ei ole päivisin hetken rauhaa, jos pojat on kotona. Toisin sanoen ruuanlaitto on sitä, että heitän Saarioisten jäiset potut vuokaan ja kinkun ja kerman sekaan ja thats it. ;) Koko ajan on tehtävä jotain, jotta homma pelaa ja pojat pysyvät edes vähän aikaa poissa toistensa kimpusta, eivät karkaa ulos ja kämppä pysyy pystyssä.


Mitenkähän tai mitähän tästä elämäntilanteesta nyt kertoisi tarkemmin. Onhan se sanomattakin selvää, että tällaisessa pienessä kämpässä tulee lapsetkin hulluiksi jos ei ole tekemistä tai pääse ulkona käymään. Mutta kun minusta vain tuntuu koko ajan sille, että nuo kaksi ei osaa ollenkaan olla ilman aikuisen tukea. Minun täytyy olla ohjaamassa leikkeihin ja sen saman siliän tien kun jokin leikki saahaan pystyyn, niin se menee lörinäksi kun A alkaa repimään isompaa tukasta tai nipistelee tai heittelee kaikki palikat seinään. Noh, eipä siitä sitten tuu mitään kun minun pitää ottaa A syliin, jotta O saa leikkiä. Lähden yleensä pienempi kainalossa toiseen huoneeseen. Kohta seuraa O perässä ja homma on taas sama.

Täälä kaupungissa ei olekaan niin itsestään selvyys lähteä sinne ulos.. Isompi on jo tottunut siihen, että saa pyöräillä ja leikkiä pihalla Pohjaskarilla. Minä näen ikkunasta missä poika ajelee, joten ei välttämättä tarvitse sännätä heti ovesta perään. A:ta en tietystikään päästä Pohjaskarillakaan hetkeksikään silmistä, enkä päästä ulos ilman, että itse seuraan tiivisti perässä. Onneksi tämä kaikki on väliaikaista!!

Onhan sanomattakin selvää, että minullakin täytyy olla vapaata edes kerran kuukaudessa. Ja jos se ei muuten järjesty, niin näillä omaishoidonvapailla ainakin. Mutta silti vain pyörittelen tällaisia syyllisiä ajatuksia mielessä. 


EDIT: MIEHEN OSALLISTUMISESTA (kun sitä kysyttiin)

Mies osallistuu meillä kotihommiin aina kun kerkeää töiltään. Ilokseni olen huomannut täälä kaupungissa, että mies on halunnut lähteä poikien kanssa ulos ja minä jään vaikkapa tekemään sillä aikaa sitä ruokaa. En ole tietystikään yksin tässä talossa pitämässä huolta pojista, vaan on minulla tuo toinen puolisko tukena. Tosin koen että se olen minä, jolla on se päävastuu poikien asioissa. Mies on töissä ja tekee kolmivuorotyötä kaiken lisäksi. Nyt on vielä tuo remontti, joten miehellä menee sieläkin aikaa melkein joka päivä. Onhan miehenkin levättävä joskus. Ja se joskus on yleensä silloin, kun mies  on kotona.



Kuulostaako tutulle? 

Te muut leijonaemot, 
millaisia ajatuksia teillä liikkuu pääkopassa,
 kun olette omaishoidonvapailla?

17 kommenttia:

  1. On varmasti sitkiää asua pienessä kämpässä ku kerkes jo tottua omaan taloon.. Toivottavasti saatte pian rempan tehtyä ja pääsette takas omaan kotiin :) yleensä en kirjottele kommentteja, mutta tää kyllä herätti ajatuksia.. Ite oon ainakin sitä mieltä, ettei tarvi tuntea syyllisyyttä siitä, että lapset on hoidossa ja ite oot kotona. Mitä paremmin äiti jaksaa, sitä paremmin jaksat touhuta lasten kans ja lapsetkin jaksaa sitä kautta paremmin! Ei muutaku yrität nauttia ajasta, jolloin saat tehdä mitä haluat eikä tarvi olla koko ajan vastuussa jostakin. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kun tulit kommentoimaan! <33 Nyt vasta löysin tieni sun blogiin. :) Eiköhän tässä kuukausi mene vaikka päällään seisten. Ei passaa repiä ressiä ihan mistään.

      Poista
  2. Lämmin halaus sinulle <3 Sinä,sisukas leijona-emo,tarvitset ja ansaitset taatusti nuo 3 vapaa-päivää kuukaudessa. Eikä yhtään tarvitse miettiä sitä,ett teetkö oikein? Kaikki tuki,mitä saat,kannattaa ottaa ehottomasti vastaan <3 Mulla itellä on vasta omaishoitajan paperit haussa,ja voin sanoo,ett rankkaa on...vaan oottaa :( Nyt kun vielä sydän-lapselle näkyy tulleen esimurkku-ikä päälle. Meillä on myös tuki-henkilö hakusassa. Toisaalta tuo tuki-perhekin vois olla ihan hyvä vaihto-ehto.Ja perhetyö tulee tarvittaessa hätiin. Se 5 min.kin,minkä saa olla ihan huoletta ilman lapsia,voi kantaa pitkälle. Älä kanna syyllisyyttä tippaakaan noista vapaista! Jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Niin.. kaippa sitä tekee oikein.. Ei voi kun kuunnella muita vertaisiaan ja ei vertaisia ja loppupeleissä vain itteään. Toivottavasti saat nopeeta päätöksen ja saatte kans nuo omaishoidon vapaat rullaamaan. Monestihan se menee niin, että perheen muillekin lapsille järkkääntyy hoitopaikka samalla. Toivon todellakin, että tekin saatte hoitopaikan tai tukiperheen kaikille, jotta pääsette kunnolla lepäämään kaikesta puurtamisesta.

      Poista
  3. Olen aivan samaa mieltä, että kun äiti saa levätä ja voi hyvin, myös lapset aistivat sen ja siten homma toimii. Paljon voimia arkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin nuin. Täytyy vain jatkaa etsiskelyä, että mistä tämä minun syyllisyys kumpuaa. Jostainhan se tulee.

      Poista
  4. Onko sulla osallistuva mies, voisko hän tarjota sulle vaikka lenkkimahdollisuuden muutaman kerran viikossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin tuonne tekstin miehen osallistumisesta. Tottahan se on että aina vois olla parantamisen varaa, mutta en nyt tiiä onko meillä tässä mitään ongelmaa.

      Poista
  5. "ja jaksaahan ne kaikki muutkin...." harvapa silti jaksaa ilman vapaita, joten huoli pois. mitä paremmin ite jaksat, niin lapsetkin pärjää paremmin. Kumpi parempi lapsuus, että äiti paahtaa ponnari kireällä kokoajan vai että välillä on saanut käydä hoidossa ja kotona on ihana olla, kun vanhemmat jaksaa paremmin. <3
    ja tuo, että osallistuuko mies niin varmaan lähes jokaisessa perheessä äiti huolehtii ne lasten asiat, enempi kuin isä mutta korvaamaton tuki kuitenkin on siitä miehestä. :)

    VastaaPoista
  6. Tuommosia ne on kaikki lapset, tappelee, tappelee, tappelee... ns. Terve lapsikaan ei osaa leikkiä sovussa ja sievästi ellei aikuinen ohjaa pienenä... nyt siis en ottanu kantaa nuihin vappaisiin.. tiiän, että ne sinulle kuuluu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai lapset tappelee oli kehari tai ei. Ku jäiskin tuohon tappeluun. En osaa selittää varmaan tarpeeksi hyvin asioita kirjoittamalla. Lainatakseni erään ystäväni kommenttia heidän käytyään meillä. Meni jotenkin tähän tyyliin: "Nyt ymmärrän miksi teillä voi välillä olla aika rankkaa. On nuo teidän pojat keskimäärästä kerkeävämpiä tapauksia." Tuo kiteytti jotenkin sen mitä ehkä tästä hässäkästä voi sanoa :D Ja jos se ohjaaminen ei mene perille, niin välillä tuntuu niin turhauttavalle edes yrittää.

      Poista
  7. Tsemppiä! Ois mielenkiintoista jos kirjoittaisit isommasta pojasta, hänen erityisyydestään ja kehityksestä postauksen. Jaksuja kovasti teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun jätit toiveen. Toteutan sen varmasti. 3-vuotispäivän tekstiä onkin ollut jo muhimassa. :) Kiitän<3

      Poista
  8. Samoja syyllisyydentunteita oli mullakin aluksi. Ei oikein osannut olla edes aloillaan vaan piti muka saada jotain tehtyäkin omaishoidonvapailla, kun kerta lapsi oli hoidossa. Mutta nyt olen jo tottunut ja otan ihan rennosti. Nautinkin ajoittain. Meillä vapaita on enemmänkin kuin kolme/kk. Voithan kokeilla, miten onnistuu jättää vapaat pitämättä. Me kokeiltiin, ei kokeilla enää :)
    Olen kokenut että vapaani on koko perheen eduksi.
    Nauti vapaistasi. Siitäkin saat olla onnellinen, että lapsillasi on hyvä hoitopaikka. Sekään kun ei ole itsestäänselvyys. Meidän lapsi on vapaillani laitoksessa, muuta vaihtoehtoa ei paikkakunnalla oikein ole.

    -Meemu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella avartava kommentti Meemu! <3 Ehkä minä olen sellainen, että tarvitsen aikaa enemmän asioiden sulatteluun. Helpottavaa näitä on ainakin jakaa muiden kanssa. Ollaan oikeastaan kokeiltukin taukoa yhtenä kuukautena ja ei kyllä tehny hyvää. Meillä nuita ei laitokseen voi laittaa. Eivät sopeutuisi ja sinne ei olis kiva mennä ollenkaan. Toivon todella , että löytäisitte vaihtoehdon tuolle laitokselle. Toki aina se ei ole lapsen hoidon kannalta mahollista, jos hoito vaatii laitteet yms..

      Poista
  9. Moikka! Mä työskentelen erityisten perheiden kanssa ja joskus äideillä on tämä sama huoli ja syyllisyys. Huoli pois! Kuten täälläkin moni on sanonut, niin lapsillekin on parempi, kun äiti saa välillä hengähtää. Oon myös huomannut, että yleensä lapsille itselleen viikonloput tutussa tilapäishoitopaikassa ovat tosi tärkeitä ja tarpeellisia (ihanaa muuten, että teille on löytynyt hyvä perhehoitopaikka!). He saavat toisenlaista huomiota siellä ja itsenäistyvät vähän äidin helmoista :) On myös joku perheen ulkopuolinen henkilö, joka näkee poikien kehityksen ja kuulumiset vähän eri silmin kuin iskä ja äiti. Paljon tsemppiä sinne ja hyvää syksyä! :)

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3