1.11.2015

SIIRTYMÄTILANTEIDEN HANKALUUS




Taidampa ottaa "kynän" käteen ja kirjoittaa, kun nyt siltä tuntuu että tekstiä voisi tulla. Tarkoituksenani on kirjoittaa siirtymätilanteista ja siitä kuinka hankalia ne voivat erityislapsille olla. Yleensä juuri siirtymätilanteissa hoitajat voivat esimerkiksi päiväkodissa huomata, että tällä lapsella saattaa olla jotain hankaluutta asioissa. Mitä tällaisilla tilanteilla sitten tarkoitetaan? Miten niissä pitäisi toimia, jotta tilanteet olisivat lapselle mahdollisimman stressittömiä?


Siirtymätilanteilla tarkoitetaan tavanomaisia perushoitotilanteita lapsen kanssa. Pukeminen, riisuminen, eteistilanteet ja wc-käynnit ovat hyviä esimerkkejä siirtymätilanteista. Lisäksi tällaisia tilanteita ovat vaikkapa hoitopaikan tilojen vaihtuminen väliaikaisesti, jonottaminen, ruokailuun ja nukkumaan meno sekä siivoustilanteet.
  

Varsinkin kun kyseessä on pieni lapsi, suurin osa vuorovaikutuksesta tapahtuu perushoitotilanteissa. Lapsen päivään kuuluvat hoitotilanteet ovat siis tärkeitä kasvun ja oppimisen tilanteita. Siispä siirtymätilanteiden tulisi aina olla strukturoituja. Riittämättömästi strukturoidut tilanteet voivat aiheuttaa lapsessa levottomuutta. 




Mäkinen ja Posti kirjoittavat opinnäytetyössään, että yksi periaate siirtymätilanteiden hallinnan parantamisessa on, että aikuinen on aina ensimmäisenä ottamassa lapsia vastaan siellä, minne ollaan siirtymässä. Esimerkiksi ulos lähdössä aikuisen tulisi olla ulkona ennen lapsia. Toinen tapa on valmistaa lapsi/lapset siihen, mitä on tapahtumassa seuraavaksi. Ennakoitavuus on lapselle tärkeää, sillä ennakoitavuus, toistuvuus ja rutiinit luo lapselle perusturvallisuuden tunnetta ja toimimisesta tulee näin sujuvampaa. Kun lapsi sisäistää erilaiset rutiinit ja luottaa aikuiseen, hänen on helppo keskittyä omiin tekemisiinsä. Aamulla voidaan käydä lapsen kanssa esimerkiksi kuvien avulla läpi, että mitä tänään tulee tapahtumaan. Kuvien avulla lapsi muistaa asiat paremmin ja ne tulevat hänelle konkreettisemmaksi.


Meillä nämä siirtymätilanteet ovat olleet pienestä asti hankalia varsinkin isomman pojan kanssa. Läheiset, jotka ovat näitä tilanteita oikeasti nähneet, tietävät kuinka hankalia ne saattavat olla. O:n ollessa alle 2-vuotias rupesin ihmettelemään, että miten tietyn paidan laittaminen saa pojassa aikaan niin voimakkaan huuto reaktion tai miten kylään meno tai vieraiden tulo tekevät pojan niin erilaiseksi. Sisä- ja ulkovaatteiden pukeminen ja riisuminen on ollut aina hankalaa. Haalarin pukemisessa saattaa mennä monesti lähtiessä puoli tuntia. Pienempänä puku laitettiin huudon kanssa, kun poika ei osannut vielä itse pukea ja enenevissä määrin näköjään tällä hetkelläkin. Ei siinä muu auttanut, koska töihin oli kerettävä. Lisäksi on vielä toinen poika puettavana ja täysin autettavana.


Ei siitä ole kauan, kun O sai kauhean raivokohtauksen, kun mummu tuli muutaman lapsen kans käymään. En ollut pitkään aikaan nähnyt poikaa niin levottomana ja äkäisenä. Lähelle ei saanut kukaan mennä ja jokainen liike oli O:n mielestä väärin. Tällaisessa tilanteessa ei auta muuta kuin antaa pojan möykätä ja huutaa. Kyllä hän siitä rauhoittui ajan kanssa ja tuli lopulta mummon syliinkin. Eilinen raivokohtaus oli jotain, mitä en ole vielä koskaan kokenut pojan kanssa. Ja tämäkin tilanne sai siis alkunsa siirtymätilanteesta. Ei siinä auta kuin olla itse rauhallinen ja ottaa vastaan kaikki iskut mitä poika minuun kohdistaa. Yleensä otan O:n tiukasti syliin ja rauhoitan sillälailla.



Meillä O ei enään huoli minua pukemiseen avuksi, vaan itse on saatava tehdä kaikki. Tämä on ihan normaali merkki ja tie itsenäistymiseen. Huippu juttu, mutta jos pukeminen menee sitä rataa, että poika saa jalat haalarin sisään ja kohta puku on taas pois päältä, kun huomio kiinnittyy aina johonkin muuhun asiaan kuin pukemiseen. Kyllä se itseltä vaatii ihan hirveästi hermoja. Joskus sitä odottelua ja junnaamista ei vain kerkeä tekemään ja silloin minä puen pojan - huudon säestyksellä.


Syysloma viikolta voin kertoa hyvän esimerkin kummankin pojan reagoinnista epätyypilliseen siirtymätilanteeseen. Pojathan ovat eri ryhmissä päiväkodissa. Päiväkoti on kaupungin isoin ja pienempiä ryhmiä sielä riittää. O on 3-4-vuotiaiden ryhmässä ja A 1-2 -vuotiaiden.  Viime viikolla täälä meillä päin oli syysloma ja päiväkodissakin oli eri meininki lapsia ollessa vähemmän hoidossa ja hoitajia lomalla. Ryhmiä oli siis yhdistelty. Noh, tämähän näkyi ja kuului ainakin meillä. Isommalla pojalla enemmän. Aamulla ei oltais haluttu jäädä millään "uuteen" paikkaan. Hoitaja kertoi eräänä aamuna, että O ei ollut syönyt aamupalaa ollenkaan, mikä on mielestäni jo aika iso reagointi ympäristön vaihtoon. Hakutilanteissa pukeminen oli erityisen vaikeaa ja hermoja raastavaa. Myös pienemmän pojan hoitaja kertoi, että A oli ruvennut kaatelemaan pöytiä ja tuoleja mielenosoituksena uudesta paikasta. Ei siis ollenkaan hyviä merkkejä.


Kyllä minä olen sitä mieltä, että varsinkin jokaisen erityislapsen kanssa olisi todellakin vältettävä tällaisia muutoksia. Aiheuttaahan se lapselle stressiä ihan turhaan ja meillä ainakin se tarkoittaa sitä, että epilepsiakohtauksen riski lisääntyy. Tuntuu hyvin monesti sille, että päiväkodissa katsotaan läpi sormien tosi monia asioita eikä kuntoutussuunnitelmia noudateta. Kaipaisin jämptiyttä ja lipsumattomuutta asioihin, vaikka ryhmät isoja ovatkin ja paljon on lapsia hoidettavana. Joku voi nyt sanoa, että omapa on vikasi kun syyslomalla hoitoon viet lapsesi. Meillä se syysloma on sattunut olemaan nyt tämä kulunut viikko, kun mieskin on ollut lomalla, eikä se viime viikko.



Itse olen aika loppu tuon pukemisen kans, kun siinä on ongelmia joka ikinen kerta. Olisiko jollain hyvää vinkkiä, että miten saada sähköjänis pukemaan kera junnaamisen? :D Olen kokeillut esimerkiksi sellaista, että olen piirtänyt kellon paperille ja näyttänyt sitä O:lle. Sitten olen sanonut, että äiti odottaa 5 minuuttia, että O saa puettua. Sitten jos vaatteet eivät ole päällä, niin äiti pukee. Palkintoa ei olla vielä otettu käyttöön, koska koen että sitä käytetään sitten viimeisenä keinona, jos mikään muu ei ala auttamaan. Kauhulla odotan pienemmän kasvua ja sitä, että mitä haasteita se tuo mukanaan siirtymätilanteisiin... Niitä kauhutarinoita kun on kuullut jo vertaistuen piirissä. No ei vais, vaan sitä arkirealismiahan se on down-lasten kanssa.


Tähän postaukseen ei nyt tullut varmasti läheskään kaikkia asioita, mitkä ovat meille arkea jokainen päivä. Sitä ei hoksaa edes kaikkea kertoa, kun ne ovat itselle niin arkipäivää. Huh, minä huokasen jo tänä iltana valmiiksi, koska pojat menevät huomenna päiväkotiin.  Tiistaina eli ylihuomenna meillä onkin jo OYS reissu O:n asioiden tiimoilta.







Te, joilla siirtymätilanteissa lapsella/lapsilla 
on hankaluuksia, kuulisin 
mielelläni teidän arjesta. Vinkeille
olen tietenkin aina avoin.






LÄHTEET

Mäkinen. K & Posti. P. Siirtymätilanteet Metsäpolun päiväkodissa

10 kommenttia:

  1. Kiitos näistä ajatuksista,olipa mukava lukea! Itellä kans niiin usein hermoja kysyny nämä samat siirtymätilanteet,uudet asiat ja muuttuvat tekijät aistiyliherkkyyven takia. Pikkuhiljaa helpottamaan päin,ku ikää tullu- lapsi alkanu hallita ihteään ja taidot kehittyny. Ja tuoki kuulostaa tutulta et kuin lapsi on erilaine ku menee kylään/tulee vieraita. Rutiinit ja ennakoinnit on auttanu ja se et piirtäny paperille mitä on tulosa. Sillon ku lapsi oli pienempi olin niin ihmeissään ku esim vaatteista nousi meteliä ,mut sit oppinu tietään mitkä asiat niisä häirihtee eikä turhaan "kiusaa" lasta kun joku vaate ei tunnu hyvälle. Mut eipä se sillä hetkellä auta et ajan myötä helpottaa ku pitäs vaikka se haalari saaha päälle! Teki mieli monesti jättää lähtemättä,mut ei sekään ollu pitemmän päälle hyvä et jää neljän seinän sisään. Ja kyllä se kysyy kärsivällisyyttä ku johonkiha se lapsi stressinsä purkaa eikä aina ehi ja pysty ennakoimaan. Ja joskus se elämä on hektisempää, vaikka kuin koittas pääsääntösesti pitää sen rauhallisena (liian täys kalenteri näkyy suoraan lapsen käyttäytymisesä/olemuksesa). Oottaminen on vaikiaa edelleen ja paikoillaan oleminen,ellei oo jotain selkiää tekemistä sille välin. Haastetta riittää,mut kiitos että pysäytit miettimään et niitten vaatteitten kans ei enää juurikaan oo ongelmaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa ihana, kun kerroit kokemuksesta tässä asiassa. Sekin on niin hankala, kun ei tiiä onko O:lla jotain aistiyli/ali-herkkyyttä vai mitä? Ollaan niin väliinputoajia, mutta toivottavasti joskus selviää vielä mitä tää on. Monesti tulee jäätyä sinne neljän seinän sisälle, kun on niin hankalaa. Ja pienestä asti lasten kans on pitänyt just aatella tuota stressittömyyttä. Kalenteri ei voi todellakaan olla täynnä. Sitä ei jaksa lapset enkä sen myötä jaksa minäkään! Kyllä se monesti kirpasee, kun pitää perua sovittuja menoja!! Ja varsinki jos itellä ois ollu jotain menoa.

      Miten teille selvisi tuo aistiherkkyys? Tehtiinkö jotain tutkimuksia?

      Poista
  2. Niimpä,ja monesti tuntuu ettei elämään sovi kuin ne pakolliset menot. Olin pitkään jo aatellu et miks kaikki tuntuu nii vaikialta,nvlasaki oli puhetta. Paljo laitto raksan ja mustasukkasuuven piikkiin ku ei osannu aatella et siinä vois olla jotain muutaki! Lopulta puheterapeutti laitto asiaa eteenpäi,oli huolissaan..lääkärin lähetteellä käytiin sit kahella eri toimintaterapeutilla jotka tekivät omat tutkimukset ja saatiin tuo "diagnoosi". Mut muistaakseni lapsi oli sillo jo 5v,ois paljo helpottanu ku ois jo aiemmin tienny tuosta!

    VastaaPoista
  3. nämä siirtymä-tilanteet on tuttuja täälläkin <3 nyt saatiin arkea helpottamaan eskarilaiselle kuvia,ku tahtoo aamuisin olla sitä junnaamista ja kiirettä joutua taksiin..Eskarissa niistä oli ollut apua tosi paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on tosi hyviä, mutta en tiiä miksen osaa ite niitä alkaa käyttämään. Meilläkin niitä siis on täälä kotona.. Päiväkodissakin niitä käytetään paljon ja kuulemma auttavat.

      Poista
  4. Tuttua juttua. Raivarit, monta joka päivä, junnaaminen,odottamisen sietämättömyys. 5-vuotiaan kohdalla ennakointi vaikeuttaa vain, koska hän ei jaksa odottaa. Ja lapseni ovat ihan normaaleja, terveitä lapsia. Ehkä nuo hommat vain kuuluvat asiaan. Neljän seinän sisällä pysytään täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miten vastaisin, että en loukkaisi tai et käsittäisi väärin. Minä oon hirviän huono vastaamaan tähän, koska meillä nämä käytöspuolen asiat on vasta tutkimusasteella. Kannattaa tuoda omat huolensa lapsen käytöksestä esille esim. neuvolassa, jos on paljon ongelmaa joka asiassa. Ymmärrän kyllä hyvin mitä tarkoitat normaalilla. Olen itse varttunut sisarusten keskellä ja meillä on osalla ollut hyvinkin paljon hankaluutta siirtymätilanteissa, osalla taas ei mitään ongelmaa.

      Poista
  5. Meillä on kans hankaluuksia josain siirtymätilanteissa. Varmasti kuuluu ikäänkin.. Uudet asiat saa pojan välillä aivan sekaisin. Uudet/oudommat ihmiset on monesti tosi pelottavia. Nyt kesän ajaks hermanni meni toiseen päiväkotiin, kun se tuttu ja turvallinen oli kesän suljettu. Kahtena ensimmäisenä päivänä ei ollu syöny mitään, vaikka ruoka maistuu normaalisti pojalle tosi hyvin.. Loput päivät meni niin, että sain antaa huutavan pojan hoitajille.. Aika raskasta oli ja tuntu että ois tehny mieli vaan jäähä kotiin ja olla menemättä töihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti osaksi kuuluu tavalliseen kehitykseen ja uhmaikään. Itseikään myös.. Kuulostaa kuitenkin aika rajuille nuo Hermannin reagoinnit. Ja niin tutulle. :)

      Poista
  6. Yksi hyväksi todettu asia pukeutumiseen on korttitaulu, jossa on jokaisesta vaatekappaleesta kuva. Tauluun tai vaikka eteisen kaapin oveen esim sininitarralla kuvat, jotka lapsi voi kääntää aina väärinpäin kun puku tai hanskat saatu päälle. Lapsikin hoksaa että enään vain nämä jäljella olevat laittamatta päälle ja sillä voi estää turhautumisen. Ja lapsesta mukava aina saada kääntää kortti "piiloon". Toimii hyvin ainakin erityislapsilla esikoulussa :) Ja tätä samaa käytämme myös päiväjärjestyksessä.

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3