1.12.2015

JOULU TULLA JOLLOTTAA: PIPARKAKKUJA LEIPOMASSA


Viime viikon loppupuolella innostuin leipomaan poikien kanssa
piparkakkuja. Teimme ihan pienen satsin, koska tiesin
ettei hommasta oikein mitään tule. Vaan saimmepa pellillisen
piparkakkuja tehtyä ja maistuivat ihanalle pitkästä aikaa.


A rakas yritti laittaa muottien sisään taikinaa.
Ei oikein tullut mitään kaulimisesta, joten 
annoin pojan värkätä rauhassa mitä hän halusi.


Isoveljen kanssa onnistui jo ihan hyvin. Yhdessä kaulittiin
taikina ja paineltiin muoteilla. Vielä monta päivää jälkeenpäin O
muisti, että leivottiin pipareita. Ihana poju ja niin rakas<3


Haastetta leivontaan toi tämä herra, joka livahti vähän väliä omille
teilleen. Ei mene kuin sekuntti, niin poika
on tuola hellan päällä tai pöytätasolla.
Se on niin nopia, että ei oo ihme jos ei kerkeä
joka tilannetta ennakoimaan. 
 A osaa jo tosi kätevästi siirtää
jakkaran just siihen kohti, minne haluaa kiivetä. 
Ei voi kyllä jättää hetkeksikään yksin, ettei
mitään kamalaa pääse tapahtumaan.



Myös minun elämässä on tapahtumassa jotain jännittävää.
Huomenna suuntaan tuon armaan ukkoni kanssa
junalla kohti Etelää ja kuvauksia. Enempää en
vielä voi teille paljastaa, mutta kerron heti kunhan
saan siihen luvan.

Tiedossa siis mini-loma etelän suunnassa. 
:) 

Tuntuu jotenkin kutkuttavalle
päästä käymään just Etelä-Suomessa. Viimeksi 
kesällä käytiin se Turun reissu.
Aina välillä tulee tunne, että pitäis
päästä etelään, missä on enemmän ihmisiä ja
toimintaa. Toisinaan taas haaveilen
Lapin rauhalliseen ja hiljaiseen luontoon. 
Sellanen kai se ihminen on,
aina haluamassa johonkin suuntaan.


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! <3


12 kommenttia:

  1. Ihanat leipurit! :) Ja voi miten kiva, että pääsette minilomalle etelään. Nauttikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan varmasti! :) ainajan se vaan tahtoo huoli olla että mitä jos just sillon jotain tapahtuu ku ollaan kaukana :(

      Poista
  2. Ihana kun kerrot niin avoimesti ja rehellisesti teidän arjesta. Se tekee tästä blogista mielenkiintoisen. Teidän juttuja ja kuulumisia on kiva käydä lukemassa. :) - Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista ja palautteesta.<33 :) Minusta avoimuus on sellainen piirre ihmisessä, mitä jokainen joutuu opettelemaan. Itse pyrin olemaan realistinen ja avoin elämästä. Tällaiset kommentit ilahduttaa aina ja luo minulle uskoa, että meidän arjen jakaminen on oikein. Toivottavasti viihdyt matkassa vielä pitkään. :)

      Poista
  3. Ihana pikkunen hellan päällä. ❤ saa kyllä varmaan olla silmät selässäkin. 😊 ihanaa joulun odotusta sinne teille!

    VastaaPoista
  4. Ihanat pikkuleipurit! O -rakkaalla niin suloiset ripset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne semmosia touhu-toopeja.<3 O:lla on kyllä tosi pitkät ripset, ei tarvi kovin kauaa miettiä keneltä on ne perinyt. Isältään tietysti :D

      Poista
  5. Kuvauksia... Vaikuttaa mielenkiintoiselta!
    T. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on aiheesta tekstiä :) pikkusen venyi kertominen. sori :)

      Poista
  6. Menee aiheen vierestä...laitappa sun instatili takas yleisesti nähtäville?:D no joo sulla varmaan syynsä miksi se on piilotettuna mut musta oli kiva käydä seuraan sitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin laittamassa sen näkyviin nyt kaikille. Rupesi tuleen jossain välissä jos jonkinnäköistä seuraajaa, niin otin pois julkisesta. :)

      Poista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3