17.12.2015

TALONVÄEN TOUHUJA


Jokainen on varmasti huomannut, että lähestyvä joulu on saanut ihmisiin ihan uudenlaista energiaa. Mitä lähemmäksi joulu on tullut, sitä enemmän ihmiset ovat alkaneet touhuilemaan ja laittamaan joulua. Niin on käynyt minullekin.

Mattimyöhäsenä sitä ollaan tänäkin jouluna liikenteessä. Lahjat on kuulkaa vielä kaupoissa ja jouluruuat ostamatta. Kyllä meiltä nyt alkaa tuvasta löytymään enemmän punaista, tonttuja, valoja ja joulukuusikin laitettiin jo tunnelmaa tuomaan. Pikku hiljaa eilen ja tänään olen joulukoristeita laittanut. Vielä mulla ei ole kuvia teille laittaa, mutta nämä viime viikon ja tämän alkuviikon touhu-kuvat saa nyt kelvata jutun juonena.


Isompi poika tykkää touhuilla junaradalla. Tätä ennen nuo puiset kiskot ja vaunut lojuivat kauniisti koskemattomina laatikossa. Ihana huomata edistystä O:n kehityksessä leikkienkin osalta. Mielikuvitusta alkaa hiipiä pienen pojan maailmaan sitä mukaa, kun sanavarasto kehittyy.

Tuola taustalla touhuileva Aatos poika ei vielä ymmärrä junaleikkien päälle hölkäsen pöläystä. Yhdessä hujauksessa hän käy sotkemassa isomman pojan leikin ja siitäkös se riita vasta syntyykin.



Paljon mielenkiintoisempaa on kiipeillä pöydille ja käydä vaikka vetäisemässä Moccamasteri lattialle. Huh, onneksi sitä ei ole oikeasti vielä tapahtunut. Olis varmaan, jos en olis koko ajan juoksemassa kanaemonlailla pojan perässä.


Viikonloppuna laitoin ihan omin pikku kätösin verhotangon viimein paikoilleen. Sai jouluverhon ja valon asennettua. Nuo paperiset tähdet ne jaksaa aina olla niin kauniita ja valaisevia.<3 Täksi jouluksi ostin uuden valkoisen Kodin1:stä. Vanhemmassa tähdessä on valkoista ja punaista, nätti sekin.


Viikonloppuna pojat olivat viimeisen kerran tälle vuotta hoitoperheessä hoidossa ja minä omaishoidon vapailla. Ensimmäinen joululahja saatiin sieltä: tämä ihastuttava Mauri Kunnaksen Joulupukin soiva laulukirja. Näitä soivia laulukirjoja olen katsellut jo kauan aikaa sitten, mutta en ole koskaan raskinut tilata. Tämä oli ihana yllätys ja lahja pojille<33 KIITOS! Lauluja ollaan jo ahkerasti kuunneltu. :)


Lähipäivinä on ollut niin kaunistakin, että on tehnyt mieli lähteä rantaan katselemaan merta. Ihanasti ritisi ja rätisi rantaviiva. Vähän siinä samalla tuli mietittyä syntyjä syviä.



Alkuviikosta käytiin poikien päiväkodin joulukirkossa. Hyvin onnistui reissu, kun oli kaksi aikuista katsomassa poikien perään. Viime viikon kirkkoreissun yritys hakkaa vieläkin takaraivossa. Enään en yksin edes yritä poikien kanssa minnekään tapahtumaan, vaikka olis kavereita matkassa. Sen 5 minuuttia pystyttiin olemaan joulukonsertissa ja lähdettiin pois. Kyllä hävetti ja raivostutti ja itketti, mutta minkäs teet. Yritys hyvä kymmenen. Kotona jo nauratti koko fiasko.


Takkoja ollaan lämmitelty joka päivä. Kuvassa on takkahuoneen takka, jota on tullut lämmitettyä paljon vähemmän kuin olohuoneen takkaa. Kiuasta lämmitetään seinän toisella puolella kumminkin joka viikko. On se ihan eri lämmin, kun lämmittää puullakin eikä pelkästään sähköllä. Ja kyllähän siinä säästääkin ison pennin. Aatos on innokkaana aina mukana lämmitys touhuissa. Leppoisasti laittoi yksi kerta jalat takan eteen. On oppinut, että takka poppaa eikä mene lähemmäksi koskemaan.


Tällainen touhun täyteinen päivitys tähän väliin, jossa on asioita vähän sieltä sun täältä. Joskus on mukava tehdä tällaisiakin. Jospa seuraavaksi saisin otettua vähän jouluisia kuvia kodistamme.


15 kommenttia:

  1. Täälläkin nuorimmainen on myös huomannut ettei takkaan kannata mennä koskemaan kun siellä on tuli, kun hohkaa kuumuutta jo ulkopuolellekin hyvin. Lahjat on täällä jo ostettu, vielä jokunen paketoimatta. :) muutenkin joulu alkaa olemaan ok, toki siivota pitää vielä ja leipoa piparit isomman pojan kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne lapset sen äkkiä oppii. Muutaman kerran ku polttaa sormet niin osaavat varoa. Oot ollu reippaana liikenteessä. :) Kovin vaatimaton joulu on ainakin meillä. Minusta paras joulu on sellainen. Hyvää ruokaa ja konvehteja ku on tarpeeksi niin se riittää. Läheiset ympärille ja joulusaunaan. <3

      Poista
    2. Samoilla linjoilla täällä. :)

      Poista
  2. Meillä sama homma, että jouluvalmistelut on jäänyt ihan viime tinkaan. Mut vielä ennättää hyvin :) Ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kerkiää ja ne mitä jää tekemättä ja hankkimatta niin sitte jääkööt. Kiitos! <3 viime aikoina on tullu otettua liian vähän kyllä kuvia. :(

      Poista
  3. Mukava on käväistä teidän touhuja vilkaisemassa. Tuosta pienimmäisestäsi on tullut jo iso poika; pituuttako on tullut lisää vai lyhyt hiusmalliko se sen tekee?

    Hyvää joulunodotusta! t. Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän taidankin arvailla, että kuka Pirjo sielä kirjoittaa. :) Mukava kun olet löytänyt tänne. Tällaista tavallistahan elämää tämä meillä on, ei mitään prameeta. Aatoksesta on kyllä kasvanut tänä syksynä iso poika, niin kokonsa kuin käytöksenkin puolesta. Hiukset tekee isomman näköiseksi, mutta on tuota pituuttakin tullut hurjan paljon. Pitkä mies on luvassa. :)

      Ihanaa joulun aikaa sinullekin!<3

      Poista
    2. Olen espoolainen. Minä en ainakaan tunne sinua. Sama Pirjo

      Poista
    3. Aijaa. :D Kirjoituksesta yhdistin tuttuun ihmiseen, vaan ei se mitään.

      Poista
  4. Mukavia touhuja teillä. Tsemppiä vaan eteenpäin. Lasten ehdoilla sitä on nyt mentävä.
    Jäi vielä tuo edellenen postaus kiinnostamaan, voisitko tehdä vielä niistä itse kuvauksista oman postauksen. Kiinnostaisi kovasti.
    T. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tavallista arkeahan tämä ja juurikin lasten ehdoilla mennään. Tosin välillä, jos oon pitkään yksin poikien kans, niin väsyn. Kyllä nuo vaatii niin hirveästi.

      Ja hei ens vuonna tulossa juttua kuvauksista sitten tarkemmin. ;) Helmikuun alussa ohjelma tulee tv:stä ulos, joten sinne asti suunnilleen kun jaksais odottaa. Ennakkoon en sisältöä paljasta.:) Mutta ihan huikea juttuhan tuo oli ja itsekin odotan tosi malttamattomana.

      Poista
  5. Voi että miten kivoja kuvia. :)

    Jouluvalmistelut on minullakin vaiheessa. Lahjat kyllä ostettu mutta siinäpä se sitten onkin. Laatikot ajattelin ostaa kaupasta...kinkun jos paistais ja jonkun jälkkärin tekasis. Suklaata läjä ja kynttilöitä palamaan ja lasten riemua seuraamaan, eikös se riitäkin :)

    Mukavaa Joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! :)
      Juuri se lasten riemu on joulussa parasta<3 Lapset tuo jouluun sen aitouden ja itse ei muuta tarvikaan. Jos ei ruokaa ja niitä suklaita lasketa ;).

      Ihanaa joulun aikaa sullekin Marika!<3

      Poista
  6. Täälläkin on joululahjat melkein kaikki ostettu ja joulu suurinpiirtein laitettu vaikka kotona ei joulua luultavasti paljo vietetäkkään. Empä itekkää lähtis 2 (n. samanikäisen mitä teillä) pojan kanssa minnekkään jossa pitäisi pystyä istumaan rauhassa, sen verta vikkelää meno :) Tuo kirja varmasti hyvä. Itekki haaveillu siitä.

    Hyvää Joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä olen niin hölmö, että lähden tällaista edes kokeilemaan. Joskus on vain pakko päästä ihmisten ilmoille ja sitten sitä putoaa maanpinnalle hyvin äkkiä. :) Meillä kans suunnitelmissa olla jouluaatto muualla kuin kotona, joten ihan hirveästi ei kyllä viitsi laittaakaan enää lisää juttuja. Tuo kirja on kyllä hankkimisen arvoinen ja myös ne muut samaa sarjaa olevat soivat laulukirjat.

      Mutta ihanaa joulun odotusta myös sinulle
      ja pojan vesseleille! <3

      Poista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3