14.1.2016

TAITU JO TALVI KEVÄÄN ALLE





Kuinka moni tunnustaa olevansa kevät/kesä ihminen? MINÄ! En tykkää yhtään pimenevästä syksystä ja kylmästä pitkästä talvesta. Jos uskaltaisin, niin muuttaisin pois täältä kylmästä ja valottomasta Pohjolasta. Tahtoisin Etelän aurinkoon tai jonnekin, missä on lämpimämpää ja valoisampaa. Mutta enhän minä täältä yksin halua minnekään lähteä, joten parempi kuopata koko Etelän aurinko-kuvitelma.







Luulenpa, että oma mieleni menee jonkun verran vuodenaikojen mukaan. Keväällä auringon tultua esiin, herään henkiin ja alan väkertää kaikenlaista sitä mukaa kun luonto alkaa vihertämään. Keväällä ja kesällä viihdyn paljon enemmän ulkona ja mielessä surraa jos jonkinmoisia ideoita. Kesällä en malttaisi olla sisällä ollenkaan, jos ei sitten sada kaatamalla tai ole pakkasta kuten monena kesänä on nyt ollut. Nautin lämmöstä ja luonnosta, kunnes koittaa luonnon vetäytyminen talviunille. 

Mitä enemmän lehtiä puista tippuu, sitä surullisemmaksi mieli tulee. Kynttilät luovat tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin ja takassa loimottava tuli antaa lämpöä pirttiin. Ensihiutaleiden sataessa maahan, mieleni kevenee ja näen valkeuden ympärillä niin voimakkaana, että silmiin sattuu. Kylmyyttä pakenen sisälle, enkä lähde ulos ennen kuin vaatetta on monta kerrosta päällekkäin. Tuttua? 

Nyt täytyy olla oikein tarkkana tai oikeaan aikaan ulkoilemassa, että näkee auringon. Jonkinlainen aavistus keväästä nostaa kuitenkin koko ajan päätään ja valon määräkin on lisääntynyt huimasti. On minulla muutamia keinoja, joiden avulla koitan selvitä tästä synkkyydestä. Juuri ne keinot ovat varmasti saaneet minun sisälläni sitä kevään tunnetta pintaan.






  • Ensimmäisenä keinona tulee mieleen sellainen, että pidän kodin koko päivän ajan valoisana valaistuksen avulla. Jos ulkona on sysimustaa, niin meillä sisällä ainakin loistaa ledi jos toinen. 
  • Kukat kielivät keväästä ja kesästä. Niitä alan ostelemaan pitkin kevättä enenevissä määrin kohti kesää.
  • Pyrin ottamaan kaiken sen ilon irti talvesta, mitä lapsetkin saa. Luistelu, pulkkailu, potkuttelu, lumienkelien teko jne . . . 
  • Kannattaa yrittää tallettaa talven kauneimpia asioita valokuviin. Esimerkiksi talvisen meren tekemät taideteokset tai vaikkapa lumihiutaleet.
  • Hyvä ruoka ja seura saavat aina hyvälle tuulelle.
  • Irtiotot arjesta






Siinä vain muutamia keinoja, mitä nyt äkkiseltään tupsahti mieleeni. Varmasti niitä olisi vielä vaikka kuinka paljon lisää. Mieleni on kovin positiivinen talvesta huolimatta. Nyt vain tuntuu, että kaikki palaset loksahtavan elämässä paikoilleen. Kyllä se talvi vielä taittuu kevään alle, kun on sen aika. 



Mitä keinoja sinulla on pitkän ja kylmän 
talven selättämiseen, jos et siitä erityisemmin pidä?
Tai vaihtoehtoisesti, mitkä asiat saavat sinut 
pitämään talvesta niin kovasti? 
:)




10 kommenttia:

  1. Kirkasvalolamppu. Sitten olen yrittänyt liikkua ja ulkoilla sekä mennä ajoissa nukkumaan. Näitä jälkimmäisiä vaihtelevalla menestyksellä... Valoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon monesti harkinnu ostavani sellaisen. :D Vaan sit olen ajatellut, et kyllä näilä lampuilla varmasti pärjää, mitä meillä on. Nuo kaikki mainitsemasi asiat on hyviä ja niitä käytänkin. Sitä samaa myös sinulle! :)

      Poista
  2. Yleensä on et syksyllä mieli maassa ja ahistaa pimeys mut silti hirviä inspis jumppii yms. Jos en kerran kahesti pääse viikossa jumppaan, nii ei voi kovin pirteää äitiä näkyä meijän tuvassa. Mut tänä syksynä on ollu nii paljo kaikkea mitä ei kovin monena syksynä tapahdu. On unohtunut apea mieli ja jumpat :)

    VastaaPoista
  3. En oo minäkään yhtään talvi-ihminen, en tykkää yhtään. Nautin niin täysin keväästä ja kesästä ja lisääntyvästä valosta ja lämmöstä <3 Oon tosi laiska ulkoileen talvella..vaikka hyväähän se tekis. Mieluumin kyyhötän sohvan nurkassa ja luen lehtiä ;) Iltaisin nukkuun heti kun mahdollista = lapsetkin nukkuu. Tuo pimeys väsyttää niin paljon..
    Mutta pikkuhiljaa kevättä kohti.
    Mukavia päiviä teille!
    -Anna

    VastaaPoista
  4. Näillä keinoin selviän hyvinkin pimeästä: Rakastan syksyä/talvea, takkatulta, kynttilän valoa, villasukukkia, tunnelmavalaistusta, lämmintä kaakaota, lämpöisiä voileipiä, lämpöisesti pyntättyjä lapsia (pukeminen on kyllävähän tylsää, ainakin näin 4 lapsen äidille) ja sitä, että saa luvan kanssa olla vähän lötkömmin.

    VastaaPoista
  5. Ite tykkään aika lailla kaikista vuodenajoista, mutta tietty talvella kylmyys tuntuu ikävälle ja kuiva ilma pahentaa oireita. Mut mulle iloa tuo kauniit lumimaisemat, joulun odottaminen, puusaunassa saunominen ja kylmien varpaiden sulattaminen, takkatulen kaunis loiste :)

    VastaaPoista
  6. Minä kans,oon kevät-ihminen :) Ja oppinu sen hyväksymään,ett "nukun talviunta" marraskuusta helmikuulle,sitten herään eloon :D

    VastaaPoista
  7. Talvella ihaninta on kaunis luonto ja hiihtäminen jäällä kevätauringon paistaessa. Hevosten kans maastossa ratsastaminen myös ihan parasta jos lunta niin että kaikki tiet on pehmeenä 😀 lumitöiden tekeminen on myös kivaa ja hyvää hyötyliikuntaa 😊 että kyllä talvikin on mukavaa aikaa! T. Raisa

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti talvi-ihminen! Rakastan pukea lämpimästi päälle, talven kauneutta, raikasta ilmaa jota on ihana hengittää, tunnelmaa sisällä viltin ja kynttilöiden kera, eikä ole märkää! Eikä ötököitä :D Talvessa ei oikeastaan ole mitään huonoa, ainoastaan lumettomuus, kun sillon on niin pimeää ja koleaa :)

    VastaaPoista
  9. Voi että minäkin haaveilen että joskus vielä muutan talvisin lämpimään. 😊 eli olen ehdottomasti kesä ihminen.

    VastaaPoista

Jokainen viesti ilahduttaa minua, joten kiitos kun kommentoit! <3