28.9.2016

OMAISHOITAJA KAHDELLE


Nyt se on sitten virallista. Olen kahden lapseni omaishoitaja.
Tähän asti olen ollut papereiden valossa omaishoitaja vain vanhemmalle pojalle.
Mitä omaishoitajuus sitten tarkoittaa ja mitä on olla omaishoitaja kahdelle lapselleen?
Selvennän
tähän tekstiin joitain oleellisia asioita koskien omaishoitajuutta. 

Omaishoitajuus on sitä, että huolehtii perheenjäsenestään tai muusta
 läheisestään hänen sairauden, vammaisuuden tai erityisen hoivan ja
 huolenpidon vuoksi. Hoidettava ei itse
kykene huolehtimaan omista asioistaan.
 Omaishoitotilanne vaikuttaa aina koko perheeseen.(Omaishoitajat.fi)

Monesti omaishoitotilanne mielletään ikäihmisen hoitamiseksi. Todellisuudessa on paljon lapsia ja työikäisiä, joita läheinen hoitaa. Valtaosa tapauksista on sellaisia, joissa hoitaja ei saa mitään virallista tukimuotoa. Jos hoitotilanne on raskas ja sitova, tulisi siihen saada myös yhteiskunnalta tukea.



On aika vaikea määritellä tarkalleen, milloin omaishoitotilanne on alkanut meidän kohdalla. Ehkä se alkoi siitä, kun O:lla todettiin epilepsia ja muutkin haasteet alkoivat tulemaan kuvioihin. Poika oli tuolloin reilun vuoden ikäinen. Virallisesti rupesin tukea saamaan vasta, kun O täytti 3-vuotta. En koe olevani siitä mitenkään katkera, ettei tukea myönnetty aiemmin. Olemmehan saaneet paljon muita arvokkaita tukimuotoja ennen sitä. O:n vauva-ajat olivat rankkoja, mutta jossain vaiheessa tilanne helpotti ja elettiin hyvinkin tavallista arkea. Fysioterapia pyöri omalla painollaan ja erilaisia kontrolleja oli neurologiselle puolelle. 

Puolestaan tällä hetkellä elämme hektisiä aikoja O:n epilepsian vuoksi. Se on osasyy siihen, että en ole kerta kaikkiaan kerennyt ja jaksanut tulla mitään kirjoittelemaan. Viime ja tällä viikolla oltiin 6/8 päiväs oys:ssa epilepsian vuoksi. O on saanut kortisoni-impulssihoitoa nyt kaksi kertaa. Ikävä asia tässä on se, että kohtauksia on ruvennut tulemaan yhä enemmän hoidon aloituksen jälkeen.

A:n synnyttyä en heti ajatellut, että olisin joku päivä hänen omaishoitaja. Oltuamme sopeutumisvalmennuskurssilla, kuulimme että omaishoitajuus on mahdollista jo pienelle down-lapselle, jos hoito ja huolenpito on vaativaa.
 
Heti kun tuo 3-vuoden maaginen rajapyykki tuli pienemmälläkin täyteen, hain hänestä omaishoidontukea. Ero terveisiin samanikäisiin on kyllä kasvanut vuosi vuodelta. Monet haasteet arjessa ovat pysyneet pienestä asti ja sitä mukaa kun ikää on tullut, ne ovat vain lisääntyneet.



Nyt kun olen päätöksen viranomaisilta saanut ja se
 on paperilla, niin asia alkaa vasta konkretisoitumaan
mielen tasolla. Ihmisen mieli on jännä. Olen pyöritellyt jonkun aikaa mielessä erilaisia vaihtoehtoja, jotka ovat hyvin monesti olleet entä jos...? alkuisia. Olen kyllä jo
 pidemmän aikaa tuntenut olevani muutakin kuin äiti
 lapsilleni. Välillä tuntuu, että kroppaa revitään kahtia joka suuntaan. Koko ajan pitäisi olla jotain tekemässä. Suurin asia tällä hetkellä on se, että ei voi suunnitella viikkoa eteenpäin. Ei uskalla sopia mitään, vaan on elettävä just siinä hetkessä mikä on.
 
Olen lasteni äiti, mutta samaan aikaan olen heidän omaishoitaja. Tähän pisteeseen on päädytty, koska lapseni tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa huomattavasti enemmän kuin samanikäinen terve lapsi. On vain tyydyttävä osaansa ja rakkauden voimalla mentävä eteenpäin.
Mitäpä en omien lasteni vuoksi tekisi.
Rakastanhan heitä yli kaiken. 



Omaishoitajuus tuntuu välillä tosi raskaalle ja uuvuttavalle. Sitä en voi kieltää. Viime viikollakin, kun piti O:n ison kohtauksen jälkeen lähteä uudelleen ajamaan sairaalaan seurantaan olin niin poikki, että olisin voinut vain nukkua, mutta väsymykselle ei voinut antaa liiaksi valtaa.

Lähiaikoina olen ollut vähän katkerakin siitä, että en voi enkä jaksa keskittyä omaan uraani täysillä. Tällä hetkellä teen keikkatyötä oman jaksamisen rajoissa. On jokseenkin uuvuttavaa miettiä, että miten saisi omaishoitotilanteen ja työelämän mätsäämään paremmin. Ehkä senkin aika vielä tulee. Tällä hetkellä minulle on tärkeintä, että O:n tilanne saataisiin hallintaan ja elämä jokseenkin normalisoitua.



Tähän loppuun on pakko laittaa
vielä kuvat muruista. Niin ovat ison näköisiä
poikia jo kumpikin. Kukapa
ei tällaisten rakkauksien omaishoitaja
haluaisi olla.



Paljon heitä rakastan
ja heistä huolta kannan! <3
Unohtamatta isän rakkautta,
jota kumpikin joka päivä runsaasti saavat.



Erään omaishoitajan kirjoittama runo:

Uudelle polulle

Omaishoitajako. Kuka hän on?
Mitä hän tekee?

Hän nostaa, kantaa, pesee,
pukee, syöttää, juottaa.
Touhuaa päivät, valvoo yöt.

Hän itkee, rukoilee, nauraa, laulaa.
Hän väsyy, tiuskii, komentaa.

Mutta ennen kaikkea, hän rakastaa.
Hän on ihminen.

-Kirjasta omaishoitaja arjen ristiaallokossa.